Aino, osa 2 (Hiljainen on kylätie / Täydellinen pimeys)

Hiljainen on kylätie

Niin monta kertaa Arto oli ajanut tätä samaa tietä samoissa ajatuksissa. Aino-mummo oli ollut terveyskeskuksen pitkäaikaissairaiden osastolla jo vuosikausia. 

Niin monet kerrat Artolle oli soitettu ja kehotettu pitämään kiirettä, mummon viimeiset hetket olisivat koittamassa, mutta kaikista niistä oli selvitty. Aino oli elävien kirjoissa, ainakin toistaiseksi.

Arton isän kadottua jälkeäkään jättämättä Thaimaan-lomallaan, vain Arto oli jäänyt huolehtimaan mummosta, kaikki muut sukulaiset ja ystävät olivat yksi toisensa jälkeen kääntäneet Ainolle selkänsä tai siirtyneet henkimaailmaan.

Matkallaan terveyskeskukseen Arto ajaa Lautturin Pekan kaupan ohi. Sen saman Pekan, joka joskus nuoruudessaan oli korskeasti uhonnut niistävänsä Arton isän, Matti-Sakarin nenän ”kun silmä välttää”. Matti-Sakari oli näet onnistunut nappaamaan Pekan silmien alta kylän mahtitalon, Saarivainion ainoan tyttären ja se oli ollut Pekalle kova paikka – hän kun oli kyläkauppiaan poikana pitänyt Marjaa automaattisesti omanaan.

Puhuivat kylillä, että olihan tuo pari kertaa tanssipaikalla yrittänyt Matti-Sakaria kurmottaakin, mutta ainoa tulos kaikista katalista aikomuksista oli Pekalle itselleen ylähuuleen muistoksi jäänyt pysyvä vekki.

Eivätkä suvun Lautturi-kontaktit jääneet siihen. Nuorena tyttönä Aino-mummo oli tuntenut Lautturin Pekan isän, Unton. Kansakoulussa he olivat istuneet Unton kanssa samassa pulpetissa ja jonkinlaista romanssinpoikastakin oli kai joskus ollut ilmassa, siis ennen sitä, kun Untolle oli parrankasvun alettua alkanut maistua myös miestä väkevämpi.

Todella hyvä kauppias Untosta tuli, mutta viinapää oli miehellä kuin Tiitun tilhellä. Pari ryyppyä kirkasta viinaa kitusiin, ja taas vietiin Unto-karjua riekkuvissa juoppokööreissä pitkin pitäjän ojanpohjia kuin mätää kukkoa – sen tiesivät kaikki. Eihän tuollaista tuurijuoppoa yksikään paikallinen tyttö itselleen halunnut, joten Unto päätyi hakemaan vaimon Oulusta, rikkaiden kaupungista. Siinä saivat toisensa kaksi samanlaista ja kylän juoruakat vuosiksi vettä myllyynsä.

Isäänsä seuraten myös kauppias-Pekan vaimo Saara oli näitä ”hienoja kaupunkilaisia ”, ja valitettavasti kaikin puolin Pekan äidin Fiian täydellinen kopio. Polvesta toiseen jotkut asiat pysyvät, vaan eivät parane.

Täydellinen pimeys

Arto säpsähtää takaisin tähän todellisuuteen. Tie on liukas ja kaarre viettää loivasti oikealle. On kylmää ja pimeää kuin ryssän underground-kapakassa Sahalinilla, puista pudonneiden märkien lehtien liukastama kelkkailurata etsii pahaa-aavistamatonta uhriaan. Hän ottaa savukkeen taskustaan, laittaa sen suuhunsa ja alkaa etsiä sytytintä taskustaan imaistakseen kitusiinsa uuden annoksen karvasta mustanvaluvaa kuolemaa. Lopettaahan tuo pitäisi, paha tapa, mutta kun ei vaan onnistu.

Arto kiroaa Audin menettäessä otteensa tiestä ja syöksyessä vastustamattomasti sivuluisussa kohti ojanpohjaa, vailla kykyä liikkeen pysäyttämiseen, vailla kontrollia. Auton ainoa matkustaja muuttuu silmänräpäyksessä kuljettajasta matkatavaraksi, jolta ei suuntaa tai päämäärää kysytä. Auton sisällä sokea sattuma riepottelee inhimillistä räsynukkea irvokkaan estottomasti ympäri matkustamoa, samalla kun mies nielee sytyttämättömän savukkeensa ja katkenneet etuhampaansa iskiessään kasvonsa ohjauspyörään. Kolmen katon kautta pyörähdyksen jälkeen auto pysähtyy savuavana romukasana nojaamaan paksua mäntyä vasten. Maailma hiljenee.

Kolme varttia onnettomuuden jälkeen ensimmäiset pelastajat saapuvat paikalle. Kerran niin ylväs ja suorituskykyinen Arton ylpeydenaihe Audi Quattro leikataan auki kuin sardiinipurkki, ja tajuton Arto siirretään ambulanssihelikopterilla Lapin Keskussairaalaan. Röntgenkuvien ja yhteisen neuvonpidon jälkeen lääkärit päättävät pitää Artoa tajuttomana jonkin aikaa, niin että miehen aivot saavat toipua törmäyksestä rauhassa.

Niinä päivinä Artolle ei ole olemassa aikaa.

IE 

Kuva: Chräcker Heller / Pixabay

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *