Ei repostella!

Jostain syystä, ehkä viime huhtikuisen Reijo Taipaleen poismenon takia, mieleeni nousi taas kerran keltaisessa lehdistössä viime syksynä paljon hehkutettu Junnu Vainion elämänkerta, jossa kaikkein suurimmat otsikot ja jeesustelut sai hänen alkoholisminsa ja kaikki se negatiivinen, mitä alkoholi hänen ja hänen läheisimpiensä elämään toi. Ennenkaikkea uutisoinnin sävyn ääripäät herättivät huomioni.

Reijo Taipale oli hänen kanssaan työtä tehneiden kertomuksien mukaan äärimmäisen hyvä mies, hyvä ihminen, todellinen taiteilija, jonka tavaramerkkeihin kuului hienon lauluäänen lisäksi hänen tavallisuutensa ja konstailemattomuutensa. Hän oli esiintyjä ilman elämää suuremman tähden elkeitä. Hänen äänensä ja musiikkinsa olivat myös vanhempieni kiinnostuksen kautta osa varhaislapsuuteni soundtrackkia, lukemattomia kertoja hänen kappaleensa soivat kotona kuunneltuna Lauantain Toivotuissa Levyissä tai eri toivekonserteissa.

Rauha hänen sielulleen siellä jossain.

Mielenkiintoista oli toisaalta kuitenkin se, miten Junnu Vaino-jutuissa keskityttiin – niinkuin nykymaailman tyyliin lähes kaikessa kirjoittamisessa keskitytään – vain näkyvyyteen ja myyntinumeroihin. Skandaaleilla ja ihmiselämän onnettomammalla puolella tahkotaan rahaa. Tuollainen turhanaikainen riepottelu tuntuu monessakin mielessä pahalta, Junnu kun toisaalta oli lahjakkaana sanaseppona ja suomalaisten tunteiden tulkkina omaa luokkaansa.

Usein taiteellinen lahjakkuus, missä tahansa muodossa se ihmisessä esiintyykin, pintautuu paitsi äärettömän kauniina tuotoksina, toisaalta se myös paljastaa tavalllisen elämän sattumusten kautta ihmisen sydämen ja sielun rosoisuuden.

Tämä oli esimerkiksi totta Junnun, Irwinin, Laila Kinnusen, Olavi Virran, Topi Sorsakosken kuin lukemattomien muidenkin Suomen kansan tuntojen tulkin kohdalla. Niin monessa heistä herkkyys oli niin suurta ja niin pinnassa, että sen kanssa piti yrittää jotenkin pärjätä. Alkoholi oli kaikille edellämainituista yksi tuon herkkyyden turruttamiskanavista, se, joka loppujen lopuksi tuhosi heistä jokaisen.

Taide syntyy tunteesta, ilosta, surusta, taide syntyy herkkyydestä, taide syntyy halusta antaa kanssaihmisten myös tuntea ja reagoida, joskus taiteella yritetään purkaa ja parantaa suurimpia sielun ja sydämen haavoja. Se toimii niin monella eri tasolla.

Jokaisessa meissä on kaunis sielu ja jokainen meistä kauniista sieluista on itsessään taiteilija, sisällämme liikkuvat suuret tunteet. Jotkut löydetään, heistä tulee elämässäänkin suuria taiteilijoita, mutta liian moni meistä jättää kynttilänsä vakan alle ja taideteoksensa pöytälaatikkoon, työhuoneen kaappiin tai autotallin takanurkkaan. Osaamista ja lahjakkuutta riittäisi vaikka muille lapioida, mutta pieni piikikäs kriitikko sisällä irvailee: ”Nauravat sinulle, luuseri!”

Ei näin.

Rohkeutta meille kaikille ilmaista itseämme vapaasti, niinkuin parhaiten osaamme.

Muistakaamme myös arvostaa itseämme ja toisiamme ja kaikkea sitä hyvää jota toisiltamme saamme, kannustakaamme toisiamme elämässä eteenpäin. Nostakaamme esiin toistemme hyviä puolia myös sen jälkeen, kun muistelujen kohteet eivät enää vaikuta joukossamme. Jättäkäämme turhanaikainen repostelu niille, jotka eivät osaa arvostaa inhimillisyyttä ja sen joskus rosoistakin pintautumistapaa.

Upeaa päivää teille kaikille rakkaat kanssataiteilijani! Olette tärkeitä, osaavia, pystyviä, kauniita ja lahjakkaita. Sanalla sanoen, parasta A-ryhmää.

Kuinkas muuten? 💗

IE

Kuva: Markus Spiske / Pixabay

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *