Kaverikortti

Kuoleman suudelma. Ihmissuhdenollaus. Marginaaliin siirtäminen.

Kyllä, tiedän varsin hyvin, että kysymyksessä on yleisesti käytetty nuoruuteen ja nuor-aikuisuuteen liittyvä ilmaisu, joka viittaa enemmänkin noiden ikäryhmien hapuileviin parinmuodostuskokeiluihin kuin kypsien ihmisten välisten, vieläkin kypsempien (?) ihmissuhteiden muodostamiseen.

Ajattelin kuitenkin sanoa asiasta sanasen tai pari, sillä kyllä sitä saa toden totta monenlaista arvotonta lirpaketta vastaanottaa vielä kypsemmälläkin iällä, vaikka niitä ei tuolla samalla nimellä kutsuttaisikaan. Kyse on kuitenkin sanalla sanoen samasta asiasta, arvottoman sekundatuotteen tarjoilemisesta vastaanottajan toiveeseen, kaipaukseen, tarpeeseen.

Korostan tähän alkuun myös vielä sitä, että alla oleva tekstini ei koske kaikkia ystävyys-/ihmissuhteita. Suuri osa niistä on todellisuudessakin ymmärtäviä ja välittäviä, ilman sen syvempää fyysisen lähentymisen ajatusta. Kyse on ainoastaan niistä, joissa on (tai joissa toinen osapuolista on joskus toivonut olevan) muutakin viritystä kuin pelkkää kuivaa jutustelua malliin: ”Hyvää päivää! – Kirvesvartta.”

Nuorena, toiveikkaana, märkäkorvaisena idealisti-idioottina, asiaan ensimmäisiä kertoja törmätessään saattoi kaverikorteilla luulla olevan jonkinlaista merkitystä. Hyvin pian kovat realiteetit pakottivat kuitenkin elämän untuvikon ymmärtämään, että minkäänlaista käytännön arvoa niillä ei ollut.

Olivatpa vain kortin antajan tapa rauhoitella omaatuntoaan varrotessaan elämäänsä mukamas parempia lähestyjiä, niissä tilanteissa, joissa nykyinen lähestyjäkokelas ei kuitenkaan ansainnut saada aivan suoraan ympäri korviaan. Tuota lähestymis- ja lähestyjäproblematiikkaa sivusin aiemmin blogissani Rakkaus on teonsana, joten siitä ei tässä sen enempää.

Kokemuksen ja iän karttumisen mukana kaverikortit alkaa kuitenkin ymmärrettävästi ottaa hieman vähemmän vakavasti kuin nuoruudessa. Toisaalta – tunnustaa ihminen sitä tai ei – marginalisoiduksi ja arvottomaksi arvioiduksi tuleminen kirpaisee missä iässä hyvänsä, etenkin sen mukaan mitä tärkeämmästä ihmisuhdeavauksesta tai -toiveesta itselle on tilanteessa ollut kysymys.

Mutta pureudutaan kaverikorttikysymykseen vielä hieman syvemmälle.

Millä perusteella niin moni etenkin naisista tuntuu olettavan, että juuri heidän tarjoilemansa kaverikortit ovat koko maailmankaikkeuden historiassa niitä kaikkein arvokkaimpia ja merkityksellisimpiä vastaanottajalle?

Mikä juuri heidän kaveriudessaan (tjsp) on mukamas parempaa, kestävämpää tai toimivampaa kuin kenenkään toisen vastaavassa? Mitä sellaista se pitää sisällään, joka saa vastaanottajan tuntemaan olonsa hyväksi ja arvostetuksi pidemmälläkin aikavälillä, kuukausien, vuosien, kenties joidenkin muistoissa vuosikymmenienkin jälkeen?

Ei mikään. Ei mitään.

Kaverikortin tyrkyttäjä valehtelee usein itselleenkin korttia henkisesti murjotun vastaanottajan nenän edessä heilutellessaan olevansa kaikessa ymmärtäväisyydessään, maailmaa syleileväisyydessään ja ylevyydessään ihmiskunnan suurin humanisti ja filantropisti. Kylmä totuus kuitenkin on, että vastaanottajan näkökulmasta kaverikortit kilpailevat toistensa kanssa ainoastaan siinä, kuinka syvällisesti ne saajaansa nöyryyttävät.

Jutun punchline on tässä: Jos toivotussa tai halutussa potentiaalisessa ihmissuhteessa on jommalla kummalla osapuolella pienintäkään halua tai toivetta muuttaa tai muuntaa jossain vaiheessa ihmissuhdetta syvemmäksi, fyysisemmmäksi tai ehkä jopa – luoja paratkoon – seksuaalisemmaksi, on kaverikortti varmin mahdollinen tapa tuhota kaikki toiveet siitä. Tästä kortittaja on täysin tietoinen.

”One way ticket to Friend Zone, good riddance idiot. Now be a good boy and fuck off.”

Vertauskuvallisesti kaverikortti on kuin Zimbabwen keskuspankin 80 triljoonan dollarin seteli. Vaikka niitä lykkäisi vastaanottajan haltuun rekkalastillisen suoraan setelipainosta, ei niitä kannata viedä pankkiin talletettavaksi, sillä ne muuttuvat velkakirjoiksi jo matkalla rahalaitokseen. Eli tasan tarkkaan sillä hetkellä, kun kortin antajan rintamasuunta kääntyy sinusta toisaalle, olet hänelle pelkkää ilmaa.

Mitä kaverikortin kaveruus sitten pitää käytännössä sisällään, vastaus mallia realisti.

Kauniiksi palkkioksi hänen pseudo-ystävyydestään saat seurata aitiopaikalta vierestä, kun ex-ihmissuhdetoiveesi etsii itselleen todellisempaa ihmissuhdetta, sitä, mitä sinä et olisi hänen mielestään koskaan pystynyt hänelle tarjoamaan.

Sinun pitäisi kaverina aplodeerata posetiivarin apinan tavoin omalle menetyksellesi ja kortin antajan menestykselle, kun hän löytää elämäänsä – lähes aina pelkästään väliaikaisesti – jonkun hänen mielestään paremman kuin mitä sinä olisit hänelle koskaan ollut. Jonkun, joka käyttää hyväkseen aikansa ja potkii mäelle (mitä sinä et olisi koskaan tehnyt, mutta tästähän ei asiassa edes koskaan ollut kysymys, eihän…) Miehessä kun täytyy olla haastetta, vaikka sitten enemmän kuin mitä koskaan pystyy hanskaamaan. Siinä on sitten hyvä parkua jälkeenpäin sitä, kuinka sikoja miehet ovat. Ne kaikkein ihanimmat ja makoisimmat rusinat pullasta, juu nou! 😂

Sen jälkeen kaverikorttilaisena muistut taas mieleen sinä, koska et ollut sika. Saat olla hänelle hänen armostaan ehkä taas pienen hetken olkapää, ellei hänen aiemmin kortitettujen jonossaan ole sinun edelläsi ”parempia” aikaisemmin nöyryytettyjä, jotka ajavat ohitsesi. Sama kuvio toistuu niin kauan kuin annat käyttää itseäsi hyväksi.

Lue tuo edellinen kappale niin monta kertaa, että ymmärrät kuinka täydellisen arvoton hänelle todellisuudessa olet, käytettävissä ja heitettävissä pois kerta toisensa jälkeen.

Voit siis olla tarpeeksi hyvä hänen olkapääkseen kun hän itkee sinulle omaa pettymystään ja arvottomuuden tunnettaan naisena, mutta muuten – miehenä ja ihmisenä – et ole koskaan tarpeeksi hyvä hänelle, hänen syliinsä, se kun on varattu ainoastaan niille oikeille lähestyjille, hänen tyrkyttäessään kaikkein parhaimpia ja kauneimpia puolia (pun intended) itsestään seuraaville tuleville ihmissuhdepettymyksilleen.

Tuossa tilanteessa kokemasi ystävyyden irvikuva on kuin tyhjä muovipullo Saharan erämaassa kun olet kuolemassa janoon. Kuumottaa niin perkeleesti, sulaa kiinni huuliisi ja tukehduttaa hengiltä.

Oletteko muuten koskaan kuulleet kenenkään miehenpuolen sitä tarkoittaen sanovan ääneen, että ”Olipa upea ja niin humaanisti jaettu kaverikortti, arvostan tätä koko loppuelämäni”, tai että ”Voi, kun olen niin iloinen kun saan olla ’tämän-ja-tämän’ kaveri, vaikkei minusta ei hänen mielestään sen tärkeämmäksi ja paremmaksi hänelle ollutkaan”.

Niinpä. 😋

IE

Kuvat:  id_iom / Foter
Pete Linforth / Pixabay

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *