Kaverimagneetti

Olen usein miettinyt sosiaalista mediaa, sen ihmiskontakteja ja kontaktien kestävyyttä.

Osalla Facebook-kavereistani, niinkuin myös itselläni, on muutamia kymmeniä kavereita, kun taas toisilla (ehkä heitä voisi kutsua sosiaalisesti lahjakkaammiksi – ainakin julkisemmiksi ja näkyvämmiksi) on satoja, joillain jopa tuhansia kavereita.

Sanalla sanoen varsinaisia kaverimagneetteja, monestakin eri syystä.

Mietin asiaa omasta näkökulmastani. Minä olen aina pyrkinyt, ja väittäisin, onnistunutkin pitämään kaveriryhmäni kasassa niin, että kaikkiin kavereihini on jonkinlainen linkki tai suhde. Historiaa, yhteisyyttä. Joidenkin kanssa jopa kymmenien vuosien taakse, aikaan kauan ennen kuin internet oli syntynyt, nykyisistä nettisukupolvista puhumattakaan.

Pystyn olemaan ajan tasalla kavereitteni päivityksistä ja heidän elämästään heidän taustansa tietäen ja muistaen, sekä tilanteen mukaan kommentoida, viestitellä tai tykkäillä.

Mutta toisin päin käännettynä, mikä on minun, ajatusteni, päivitysteni ja tykkäilyjeni arvo kaverimagneeteille, joille olen itsessäni ja painoarvoltani kuitenkin vain yksi lukemattomista muista? Olla heidän tuhannen parhaan kaverinsa listalla sijalla 1001 – tällaistakin on sattunut, useammin kuin harvemmin.

Hyvä kysymys, johon jokainen heistä tietää vastauksen kohdallaan.

Loppujen lopuksi, se mitä viivan alle jää, on se, mitä kaveri kokee meistä jollakin tasolla saavansa,  olemme sitten yksi tuhansista tai yksi yhdestä. Arvomme ja tärkeytemme heille näkyy takaisin suoraan saamistamme kommenteista, yhteydenotoista ja tykkäilyistä eri some-kanavissa. Muistetaanko meidät vai unohdetaanko?

Yrittäkäämme olla toisillemme numeroidenkin takana – tilanteessa kuin tilanteessa – se ihminen, tuki ja valo. Se sama, jonka toivomme pysyvän meidän tukenamme silloin, kun se ”ruskea töhnä iskeytyy tuulettimeen”.

Joskus meille kaikille käy niin.

IE

Kuva: Mohamed Hassan / Pixabay