Rakkaus on teonsana

”Rakkaus ei ole pohjimmiltaan substantiivi vaan verbi. Rakkaus on tekemistä. Rakastamista.” (Frank Martela, HS:n kolumni 8.8.2018)

Tämä kaunis ajatus halusi sattuneesta syystä pintautua ymmärrykseeni jälleen kerran tänä aamuna. Ei sillä, ettenkö itse tiedä kuinka totta se on, vaan ihmettelen omienkin kokemusteni kautta sitä, kuinka pihalla tuosta ajatuksesta niin moni ihminen yleensä on.

Vaikka Frank Martela puhuu kirjoituksessaan pääasiassa parisuhteista, tuo koskee samalla tavalla kaikkia muitakin rakkaudelle pohjautuvia ihmissuhteita.

Totuus on se, että liian monet ihmiset ovat aivan liian passiivisia edetäkseen rakkaudessa ja rakkauden etsinnässään, odotetaan aina jonkun toisen tekevän jotain.

Sitten kun se toinen vihdoin ilmestyy jostain ja tekee jotain asiaa edistääkseen, on se aina väärin, aina liian vähän, aina liian huonoa, ja – niin – lähes aina tekijä on myös väärä ihminen (lue: väärä mies, kuinkas muuten).

Ja kaikella tuolla tuomitsemisen ja arvostelun painolastilla lätkitään lähestyjää kunnon henkisillä litsareilla ja sanan säilällä ympäri korvia niin että varmasti tuntuu.

”Oppiihan lähestymään, epatto.”

Lighten nyt jumalauta up, people. Eläkää elämäänne, avatkaa sydämenne ja antakaa itsenne ja myös sen toisen elää, tuntea ja rakastaa.

Kaikkien ihmissuhteiden ei ole tarkoitus kestää iankaikkisesti, jotkut ihmiset vain pistäytyvät elämässämme, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö siitä voisi tehdä molemmille osapuolille kauniin ja mieleenjäävän kokemuksen.

Laskekaa puolustuksenne, ottakaa teille tarjottu rakkaus vastaan, palauttakaa hyvä hyvällä, avoimmuus avoimmuudella. Rohkeus palkitsemalla, rakkaus rakkaudella. Joka päivä.

Ei tuo mitään rakettitiedettä ole, vain ja ainoastaan tekoja.

Rakkauden tekoja.

IE

Kuva: Michael Dziedic / Unsplash

2 Comments

Vastaa käyttäjälle Ihmistä Etsimässä Peruuta vastaus