Ystävistään ihminen tunnetaan

Olen viime aikoina käynyt läpi kuluttavaa prosessia, kohdannut niin fyysisesti kuin virtuaalisestikin elämän eri poluilla eri aikoihin vastaantulleita ihmisiä, ystäviä, tuttavia, eri tilanteita. Alkuja, loppuja, ja kaikkea mahdollista niiden väliltä.

Tervehtinyt ja hyvästellyt.

Osa entisistä, joskus hyvinkin rakkaista sieluista on kadonnut maailman tuuliin kun aika, emotionaalinen viileys ja erilaiset elämäntilanteet ovat syöneet yhteisyyden tunteet. Kliseisesti ilmaistuna ollaan kasvettu erilleen, vaikka onhan tuokin aika irvokas tapa kuvata lopullista haaksirikkoa. Tai sitä, kun toinen vetää yhdeksän kertaa kölin alitse, mutta vain kahdeksan kertaa ylös.

Nämä ajat tuntuvat olevan erittäin haasteellisia ja monelle meistä heitetään kasvoille toinen toistaan suurempia koettelemuksia. Ihmisten suhtautuminen siihen, miten kohdata toinen ihminen haasteiden keskellä vaihtelee suuresti.

Silloin kun paska hyökkää tuulettimeen (pahoittelut vulgaarihkosta sanavalinnastani), haluanko ystävieni olevan mieluummin (joskus brutaalinkin) suoria omien näkemystensä ja oman totuutensa esille tuomisessa, vai arvostanko enemmän pehmeää, tukevaa, ihmistä ymmärtävää linjaa? Molempi parempi, kuitenkin sopivassa sekoitussuhteessa, sillä todelliselle ystävyydelle oikeassa (?) oleminen ja viiltävä suoruus eivät saa koskaan olla positiivisuutta, arvostamista, lämpöä ja ymmärtämistä tärkeämpiä.

Itselleni ystävyys on ennen kaikkea sympaattista huomiointia, tukemista, ja arkista mukanaoloa elämän meille heittämien haasteiden keskellä. Muistetaan silloin tällöin moikata – virtuaalisesti ja livenä – ja kysellä miten menee, kuunnellaan herkällä korvalla ja reagoidaan tilanteen mukaisesti. Toisaalta haluan myös pystyä luottamaan siihen, että ystäväni pitävät kiinni minusta sekä kaikesta aiemmin sovitusta ja luvatusta omina heikkoina hetkinäni. Asiat eivät ole aina menneet niin. Joskus selät kääntyvät ja kaikki kommunikaatiovälineet hiljenevät (liian) pitkäksi aikaa, tuloksena lopullinen pesäero.

Enkä minäkään luonnollisesti mikään ihmeidentekijä ole, tavallinen suomalainen jörrikkä puolineni. Aika usein huomaan kyseenalaistavani myös itseäni siitä, miten olen osannut tuoda omaa ystävyyttäni ja ystäväkäsitystäni esiin omassa elämässäni, ollessani tekemisissä omieni kanssa. Ehkä en vieläkään tarpeeksi hyvin, joskus on tuntunut vahvasti siltä. Toisen ihmisen rikkinäisyttä voi todellisesti ymmärtää vain jotain samanlaista itse kokenut, muuten voi vain yrittää elää sydämellä mukana. Teen joka päivä parhaani.

Elämän vastamäissä pienilläkin asioilla, tuella, lupauksilla, sanoilla ja teoilla on sanomattoman suuri vaikutus pieneen ihmiseen. Toteutumattomina ja toteuttamattomina, ilman lämpöä ja sitoutumista ne syövät pohjan yhteiseltä tulevaisuudelta, pidettyinä ja täytettyinä ne kannattelevat sielun pitkän pimeän yön läpi seuraavaan auringonnousuun.

Siihen auringonnousuun, johon kannattaa herätä.

Ystävät, sydämellinen kiitos että olette!

IE

Kuva: Werner Moser / Pixabay

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *