Koirankopittamisen syvin olemus

”Rakkauden kääntöpuoli ei ole viha, vaan välinpitämättömyys.”

Mitä ajatella ihmisestä, jonka tapaan antaa ihmissuhdepalautetta kuuluu koirankopittaminen?

Tuossa tilanteessa, jossa on useimmiten taustalla erimielisyys jostain ihmissuhdetta koskevasta asiasta, toinen osapuoli katkaisee yksipuolisesti kaiken yhteydenpidon viikoiksi, jopa kuukausiksi, palaten sitten takaisin asian sisäistettyään, käsiteltyään tai ”unohdettuaan”.

Joskus nöyränä, joskus vähemmän, joskus vain malliin: ”Hei, mitä kuuluu…?”

Silloin kun asioista ei haluta keskustella tai on jotain mikä halutaan erityisesti piilottaa ja jättää kertomatta, painaa unohdukseen, on selän kääntäminen ja vaikeneminen helpompaa kuin asioiden kohtaaminen, etenkin kun välissä on myös muutaman sadan kilometrin maantieteellinen ero.

Miten te arvon lukijani tuon asian näette ja koette? Oletteko itse joutuneet tuollaisen kohteeksi ja miten olette asian sisäistäneet tai käsitelleet?

Pohjimmiltaan vallankäytöstähän tuossa on kysymys, toisen ihmisen näkemisestä tai tietoisesta silmien sulkemisesta häneltä, hänen hyväksymisestään tai hylkäämisestään. Hänen arvostaan kopittajalle. Hänen rankaisemisestaan siitä, että hän herättää kopittajassa niin suuria tunteita, joihin voi vastata vain olemalla vastaamatta, kääntämällä selän ja etsiytymällä kauemmas.

Onko tuossa mielestänne kysymys vihasta vai välinpitämättömyydestä, ja toisaalta, voidaanko sanoa että kumpikaan noista olisi toistaan parempi tai omalta kohdalta, vastaanottajan ominaisuudessa helpompaa käsitellä?

Itse olin tekemisissä tuollaisen ihmisen kanssa vuosikausia ja kopitettunakin joitain kertoja, vähintään viikkoja, kerran jopa kolme kuukautta. Joka kerran siksi, että halusin hänen avautuvan minulle ja puhuvan kanssani asioista, jotka vaativat välillämme selvittämistä. Niistä elämää suuremmista. Epäilemättä jos häneltä itseltään kysyttäisiin, hän maalaisi allekirjoittaneesta aikamoisen viholliskuvan, totuus oli kuitenkin koko suhteemme ajan jotain aivan muuta.

Koko elämäni aikana hän on ollut ainoa ihminen, jolta olen tuollaista käytöstä sietänyt.

Henkisestä näkökulmasta tässä voi nähdä ehkä myös kaikuja entisistä elämistä, eri rooleista niissä, asioista ja tapahtumista jotka ovat jääneet silloin selvittämättä ja joiden selvittämiseen annettiin tässä elämässä tilaisuus.

Nyt, vuosien jälkeen, alan ehkä vihdoinkin ymmärtää sisimmässäni että minun on päästettävä hänestä irti. Hänen pitämättömistä lupauksistaan, vaietuista totuuksistaan, kiittämättömyydestään, välinpitämättömyydestään. Pyhät lupaukset sinänsä säilyvät aina, niiden maksuun laittamisesta pitää universumi huolen, joko minun kanssani tai minua ilman.

Kaikella on tarkoituksensa, niin minulle kuin hänelle itselleenkin, vaikka itse en sitä ainakaan vielä ymmärrä. Niin paljon kuin hänessä oli julkikuvansa kautta henkistä, hyvää ja kaunista, oli myös tuo toinen, pimeämpi puoli jonka hän varasi minulle – tietäen tasan tarkkaan kuinka tärkeä hän minulle aina oli.

Joskus valta – olkoonkin yhteiskunnallista tai kuten hänen kohdallaan, toiseen ihmiseen kohdistuvaa – juovuttaa, tekee ylimieliseksi, välinpitämättömäksi ja haluttomaksi kohtaamaan tai arvostamaan toista ihmistä.

Kyse on aina siitä, miten vastuullisesti valtaansa käyttää.

Kaikesta huolimatta, kaiken kokemani surun ja tuskan jälkeen, kiitän häntä saamastani elämän oppitunnista.

IE

Kuva: Margaret Van de Pitte / Pixabay