Vähemmän mausteita, kiitos!

Halusin alunperin kirjoittaa tässä muutaman sanasen karmisista ihmissuhteista ja siitä miten nuo ovat viimeisten vuosien aikana kummitelleet elämässäni, mutta jotenkin eksyin sivuun kartalta. Tuon jutun aika on joskus myöhemmin.

Tästä tuli kirjoitus pienestä ihmisestä, hänen halustaan ymmärtää, hyväksyä ja kontrolloida kaikkea, ja yläkerran useimmiten varsin kovakätisestä tavasta ohjailla meitä elämässä eteenpäin.

Jos olisin masokisti, niin varmasti taputtaisin käsiäni ja kiittäisin aina yläkerran ja kanssaihmisteni potkiessa minua päähän. Kun en kuitenkaan ole, niin kaikenlainen kuritus ainoastaan vituttaa minua, joka kerran kohdalle sattuessaan enemmän ja enemmän. Jos onnistuisin edes joskus saamaan aikaan toivomiani tuloksia esimerkiksi ihmissuhteissani, jos elämässäni olisi tuossa suhteessa parempaa tasapainoa suurten pettymysten vastapainoksi, niin tuskin kirjoittaisin tätä blogia tässä virityksessä ja sävyssä kuin juuri nyt kirjoitan.

Toisaalta ymmärrän sen kyllä hyvin itsekin, että loppujen lopuksi kaikki kuvaa ihmisen rajoittunutta mieltä ja osin varmaan harhaistakin tavoitetta pystyä ohjaamaan elämänsä laivaa itse eteenpäin, pitämään oma pirtansa puhtaana. Laatikoida kaikki elämänsä osa-alueet siististi omiin karsinoihinsa, ja siirrellä laatikoita elämässään mielestään oikeisiin paikkoihin. Kaikki ”hyvässä järjestyksessä”.

Sanotaan, että mitä aikaisemmin ymmärrämme ja ennenkaikkea syvällä sydämessämme hyväksymme ettemme koskaan pysty täysin hallitsemaan kaikkea edes itse omalla kohdallamme, puhumattakaan rakkaistamme, sitä nopeammin pystymme luovuttamaan elämämme ohjauksen sille entiteetille, jota pidämme kaiken luojana ja ylläpitäjänä. Oli kyseessä sitten Jumala, Allah, Suuri Henki, tai Universumi (kyllä, kirjoitin tuon tällä kertaa isolla, vaikka yleensä suosinkin pientä alkukirjainta).

Kokonaan toinen asia kuitenkin on, kuinka minä itse olen pystynyt mukautumaan tuohon omassa elämässäni. Joskus harvoin tunnen olevani lähempänä, useimmiten aika kaukana. Tunnen etenkin viimeisten kolmen vuoden olleen kohdallani kuin surffaamista hyökyaallon päällä, lähes aina ilman märkäpukua, useimmiten ilman surffilautaakin. Koko keho vereslihalla. Kyseessä on siis ollut vähintäänkin haastava tehtävä.

Tuskin olisin inhimillinen ihminen, jollen silloin tällöin pudistelisi nyrkkiäni kohti yläkertaa, se kun hyvin harvoin osaa tehdä asioita minun mieleni mukaan. Ja kyllä, olen astrologiselta aurinkomerkiltäni Leijona (ei sillä, että se oikeasti mitään merkitsisi). Elämänkritiikissäni yläkerralle on kuitenkin kyse samasta asiasta kuin esimerkiksi ruoan valmistamisessa. Tasapainosta.

Vaikka ruoka olisi valmistettu maailmankaikkeuden parhaista raaka-aineista kaikkien gourmet-maailman superkokkien ja gastronomisten welhojen ohjeistusten mukaan, jos siitä jätetään pois kaikki mausteet, se ei tule koskaan maistumaan tavallista peruspöperöä kummemmalta. Kaurapuuro tai chateaubriand, tasaisen mautonta höttöä kaikki tyynni.

Toisaalta, parhaatkin raaka-aineet saadaan pilattua liialla maustamisella, vetämällä kaikki sata kertaa överiksi, lapioimalla mukaan kilokaupalla ”habaneroa, jalopenoa, chiliä, suolaa, pippuria”, joten pienenä vinkkinä Universumille: voitaisiinko pitää sitä minun elämäni mausteiden määrää vastedes hieman vähemmällä, kiitos. Ruoka kun pitää rakentaa tasapuolisesti kaikelle, ei pelkästään mausteiden määrälle. Mausteet eivät ole, eivätkä ne saa olla elämän ruokalistan ainoa sisältö.

Siis Universumi, vähemmän mausteita ja enemmän tasapainoa ja rakkauden reiluutta omalle kohdalleni, kiitos!

On aikakin.

IE

Kuva: NeuPaddy / Pixabay