Tänä aamuna

Tänä aamuna heräsin siihen elämän realitettiin ja toistuvaan jokavuotiseen ilmiöön, että Suomessa ja suomalaisilla on nyt kesä. Jotenkin ihmeellisesti olen tuon tänä vuonna onnistunut missaamaan, mitä ei aikaisempina vuosina ole tapahtunut.

Busseissa on tilaa, keskustat ja terassit ovat täynnä, ja ihmiset rentoutuvat ja pitävät hauskaa vaikka väkisin. Koko muu Suomi tuntuu olevan jo lomillaan, itselläni tuon alku on puolentoista viikon päässä, mikä tuntuu vielä tällä hetkellä pieneltä ikuisuudelta.

Kun kesäloma kohdallani heinäkuun toisella viikolla vihdoin koittaa, tulen ottamaan aikaa ja rauhaa itselleni aivan eri mittakaavassa kuin aikaisempina kesinä (viimeisestä työvuodesta puhumattakaan). Aikaisempien kesien ohjelmabuukkaus/jokapaikassatäytyykäydä/aikataulutus-hypehöttö saa kohdaltani jäädä.

Niin hienoa kuin matkustelu ja tuttujen tapaaminen onkin, minusta on jo jonkin aikaa tuntunut silltä, että se vie enemmän tehoja kuin antaa. Se, että panostaa itsestään joka tapaamiseen 120% on tällaiselle kaltaiselleni intropertille aina haaste, saati kun palautekin saattaa joskus olla hieman alavireistä.

Te ystävät rakkaat jotka tätä tekstiäni luette, älkää ottako kommenttejani henkilökohtaisesti. Kyse ei loppujen lopuksi ole minun ja teidän välisistänne suhteista ja niiden toiminnasta tai toimimattomuudesta, vaan minun ja itseni välisestä suhteesta. Yksinkertaisesti siitä, että ihminen ei kykene tarjoamaan ja antamaan muille mitään itsestään, jos hänen omat tunneakkunsa ovat tyhjät.

Ainoana poikkeuksena edellä esittämääni on Tanssijatar, monessakin suhteessa. Lukekaa blogejani sydämellä ja ajatuksella, niin ehkä (lue: ainakin toivottavasti) ymmärrätte. Hän on se ainoa, jonka kohdalla voin rehellisesti sanoa, että ennen kaikkea hänen toiminnassaan ja suhtautumisessaan minuun ollut viimeisten vuoden-parin aikana runsaasti parantamisen varaa, ”koirankopittamisineen” kaikkineen.

Silloin kun elämän pakkotahtisuus, sen haasteet ja monet suuret ratkaisemattomat kysymykset alkavat vaikuttaa unirytmiin ja sitä kautta yleiseen terveydentilaan, on viimeistään aika yrittää tehdä asialle jotain. Mitä, se selviää sitten kun lomani oikeasti alkaa.

Minun täytyy kuunnella itseäni ja tarpeitani herkällä korvalla. Löytää uudestaan ne asiat, jotka sytyttävät sydämeni, lataavat akkujani, palauttavat itseni itselleni ja antavat voimaa nousta taas uuteen nousuun tästä voimattomuuden ”ei se kannatte”-nykytilasta (ainaki meänkieliset tietävä mitä mie tässä höpisen) 😎

Tämä blogin kirjoittaminen tulee kuitenkin ehdottomasti olemaan tärkeä osa alkavaa kesääni ja kesälomaani. Teen kirjoitusharrastustani rakkaudesta ja halusta, en pakosta. Silloin kun siitä tulee itselleni rasite, niin tiedän lopettaa.

Sen aika ei kuitenkaan ole vielä, vastahan aloitin 💗

IE

Kuva: bearinthenorth / Pixabay