Writer’s block – lyhyt oppimäärä

Jotkut tekstit tyhjentävät kirjoittajan akut täydellisesti.

Fyysisen akun, sanallisen akun, ajatusten akun, tunteiden akun, ehkä jollain tasolla sielunkin akun.

Sen jälkeen ajatus ei kulje, tunteet makaavat hiljaa hengitellen paikallaan kuin ultramaratoonari 80 kilometrin aamulenkin jälkeen ja koko maailmankaikkeus tuntuu kadottaneen kykynsä heitellä kirjoittajalle vinkkejä uusiin tuotoksiin.

Kaiken loppu, uuden alku.

Itselleni näin tapahtui Tanssijattaren kirjoittamisen yhteydessä. Latasin tekstiin niin paljon itseäni, tunnearsenaaliani ja syvintä sielunmaisemaani, että sen jälkeen on ollut erittäin haastavaa saada aikaan mitään julkaisukelpoista (ja voitte uskoa, että olen yrittänyt).

Jos kirjoittaisin pelkästä kirjoittamisen ilosta, suoltaisin tekstiä ulos jatkuvalla syötöllä. Tarkoituksenani on kuitenkin saada teksteilläni aikaan muutakin, siksi itselleni laatu on tärkeämpi kuin määrä (vaikka tiedän toki olevani monien mielestä liian usein myös liian monisanainen) 😂

Toivon tekstieni toimivan teille, arvon lukijani, syötteinä tutkimaan ympäristöänne muistakin näkökulmista kuin pelkästään omastanne. Huomaamaan, että maailman voi halutessaan nähdä niin monella muullakin tavalla kuin mihin itse olette tottuneet, esimerkiksi tämän keski-ikäisen miehen silmin, joka ei sekään ole samanlainen kuin ”aivan tavallisen sterotyyppisen suomalaisen viisikymppisen miehen maailma”. On eri asia onnistunko siinä, mutta olen päättänyt yrittää.

Palatakseni vielä Tanssijattareen, se oli kuitenkin pakko saada valmiiksi ja julkaistua, prosessina ja aikaansaannoksena se on ollut syvästi katarttinen ja yksi tärkeä askel tilanteeni eteenpäin käsittelyssä.

Jotkut asiat on vain pakko saada oksennettua ulos sisuksistaan. Toivon, että Tanssijatar toimii itselleni tietynlaisena synninpäästönä. Tilanteena, jossa pystyisin itse antamaan itselleni anteeksi oman heikkouteni, aikaansaamattomuuteni ja epätäydellisyyteni.

Sen, että niin usein omalla kohdallani kaikkeni yrittäminen, manifestointi, haluaminen, toivominen tai rukoileminen eivät tuo toivottua tulosta. Sen, että tietyistä ihmisten välisistä linkeistä huolimatta asioiden täytyy toisaalla antaa lutviutua omalla painollaan kaikkien muidenkin kuin itseni kohdalla ennen kuin jotain edes voisi tapahtua.

Ehkä – toivottavasti – heikkouteni ja sen esille tuominen kääntyy vielä jossain vaiheessa vahvuudekseni ja voitokseni.

Aika näyttää, vaikka tällä hetkellä siltä ei näytäkään.

IE

Kuva: Bruno Glätsch / Pixabay