Hyvissä käsissä?

Tämän blogini nettiosoitteessa on mukana sanapari ”hyvissä käsissä”.

Vuosia sitten kun blogini oli vasta suunnitteluasteella, tuo nimi oli mukana suunnitelmissani ja olin hyvin iloinen kun sain Blogger-tilini rekisteröintivaiheessa sisällytettyä nettiosoitteeseeni tuon nimenomaisen sanaparin.

Viime aikoina olen kuitenkin joutunut huomaamaan kuinka epärealistinen, lapsenuskoinen ja ehkä typeränkin naiivi tuo nimi ja sanapari on. Viimeaikaiset kohtaamiseni monen aikanaan hyvin läheisen ihmisen kanssa ovat kertoneet ihmisten kovuuden, itsekkyyden ja välinpitämättömyyden lisääntymisestä, ja siitä että ”oma suu on aina lähempänä kuin kontin suu”, saati sitten toisen ihmisen vastaanottaminen ja hyväksyminen.

Kuinka hyvissä käsissä tunnen ja koen reaalielämässäni juuri tällä hetkellä olevani?

En ollenkaan hyvissä.

Sanalla sanoen, en tiedä olenko enää minkään ulkoisen entiteetin käsissä. Ainakaan yksikään niistä ei ole viime aikoina tehnyt minulle selväksi seisovansa tukenani tai kulkevansa mukanani, saati toiminut elämässäni tavalla, joka olisi antanut ainoatakaan aihetta uskoa siihen, että apuja tarvittaessa löytyy.

Päinvastoin, olen saanut tietyissä tilanteissa, tietyiltä entiteeteiltä (ja samaan tapaan joiltain henkisiltä ”enkeli-ihmisiltä” ja ”ihmis-enkeleiltä”) sanan säilällä voimalla ympäri korviani siitä, että olen uskaltanut pyytää apua. Minua on syytetty milloin mistäkin: laiskuudesta, vastuunoton välttämisestä, epärehellisyydestä, joku jopa pyynnöilläni auttamiseen ”painostamisesta” (sanomattakin selvää, että kukaan edeltävistä yksilöistä ei tehnyt asioissa elettäkään).

Heidän mielestään minä ja asiani emme olleet koskaan heille avun arvoisia, kuka tietää, ehkäpä he ovat oikeassa.

Lapsenuskoni hyvyyteen – niin yläkerran, henkimaailman kuin kanssaihmistenikin – horjuu pahasti.

Samalla myös luottamukseni siihen, että ihmiset saavuttavat niin yksilöinä kuin ryhmänäkin parhaat tuloksensa yhteistyössä, toisiaan tukien, auttaen, toistensa parasta toivoen. Tietyille ihmisille toiset ihmiset vain eivät ole auttamisen arvoisia, saati että edes heidän inhimillisiä perustarpeitaan tarvitsisi huomioida millään tavalla tai tasolla.

Tuosta päätellen, meidän kaikkien on aika tarkistaa omia uskomuksiamme ja katsaintokantojamme, ja sitä kautta myös suhtautumistamme toisiin ihmisiin. Ehkä meidän kaikkien on selvittävä vastedes vain omine apuinemme. Kantakoot jokainen meistä omassa elämässään vastuun kaikesta alusta loppuun saakka, eli jos elämä kiskoo yksilön kölin alle, älköön kukaan kanssaihminen häntä sieltä enää pelastako.

”Totisesti, kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.”

Onneksi olkoon kaikille heille, jotka tunnistavat – edes alitajuisesti – itsensä ja toimintansa tuosta raamatun lauseesta. You win the prize.

Ehkä me kaikki surullisen hahmon ritarit olemme tuon reaktionne teiltä ansainneet.

IE

Kuva: Tumisu / Pixabay (osa kuvasta)