Maailman silmissä

Olen usein miettinyt bloggaamisen syvintä olemusta.

Sitä, mikä saa ihmisen avautumaan maailmalle, ihmisille, joista suurinta osaa ei tiedä, ei tunne. Mitkä ovat ne vaikuttimet, jotka saavat meidät perustamaan blogin, avautumaan. Joskus hyvinkin suorasanaisesti repien ja raastaen, toisin ajoin taas rivien välistä ja niin, että vain kourallinen lukijoita ymmärtää mistä (tai joskus jopa kenestä) milloinkin kirjoitan.

Nostan esiin muutamia ajatuksia sunnuntai-aamuni käynnistelemiseksi, tarkoitus ei ole tehdä tästä mitenkään täyskattavaa bloggaamisen mitä-missä-milloin -yhteenvetoa, onpahan vain muutamia ajatuksia omasta näkökulmastani.

Monelle meistä bloggaajista – minä mukaan lukien – kirjoittaminen on henkireikä.

Tapa avata itseään, purkaa itseään, sanoittaa omaa maailmaansa. Antaa elämäntilanteelleen, kokemuksilleen, tapaamilleen ihmisille ja asioille nimi, tausta, selitys, viitekehys, jonka päälle elämänsä ajatus- ja tunneverkkoa kutoo.

Käytännössä jokainen bloggaaja, ja laajemmassa mittakaavassa jokainen kirjoittaja – kirjoittaa sitten pöytälaatikkoon itselleen ja/tai tuleville sukupolville – tallentaa myös samalla historiatietoa, olkoonkin se hänelle itselleen tällä hetkellä kuinkakin minä-tässä-nyt -pohdintaa.

Ne ovat tarinoita, jotka jäävät jäljelle sen jälkeen, kun aika jättää. Silloin, kun kirjoittajan käsi on poissa, hänen sielunsa ja sydämensä ovat senkin jälkeen kaikkien nähtävillä.

Ja onhan bloggaamisessa ehdottomasti myös tietynlainen ekshibitionistinekin puolensa. Se on statementti malliin: ”HEI!! KATSOKAA MINUA, KUUNNELKAA MINUA!!!” Itsekin tunnustan kuuluvani osin tähän huomiohuorien ryhmään. 😉

Bloggaaminen vaikuttaa suurimmalta osin olevan nuorison ja etenkin naisten harrastus. Siinä(kin) mielessä minä olen näillä markkinoilla outolintu.

Katsokaa nyt. Keski-ikäinen mies bloggaamassa itsestään, ihmissuhteistaan, historiastaan, maailmastaan ja elämästään koko maailmalle. En kirjoita tietotekniikasta, en autoista, en metsästyksestä, en kalastuksesta, vaikka siihen pystyisinkin.

Tämä blogi olen minä ja tämä on minun elämääni, ylä- ja alamäkineen.

Ehkä joskus, vuosikymmenien kuluttua minun, ystävieni ja aikalaisteni jälkeen joku jossain netissä surffaillessaan löytää tekstini. Tarttuu kiinni, lukee minua ja elämääni vähän kerrassaan, sivu sivulta, blogi blogilta, kirjoitus kirjoitukselta, tarina tarinalta.

Löytää minut sellaisena kuin kerran olin.

Kauniina sieluna, ihmisenä lihaa ja verta, iloa ja surua, suuria onnistumisia ja katkeria pettymyksiä, sydän täynnä mitä moninaisimpia tunteita, rakkauttakin.

Bloggaamisen syvin olemus.

IE

Kuva: Pixel 2013 / Pixabay

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *