Bitter Sweet Symphony

Kuten olen jo useassa blogissani kertonut, musiikki on aina ollut itselleni erittäin tärkeä henkireikä, sen kautta ja mukana olen pystynyt käsittelemään ja elämään läpi monenlaisia elämäntapahtumia ja -haasteita niin hyvässä kuin vähemmän hyvässäkin.

Moni kappale on ollut lähes jatkuvassa soitossa silloin kun jokin tietty tilanne tai asia on ollut päällä, unohtuakseen sitten vuosiksi, joskus jopa vuosikymmeniksi ja palautuakseen soittoon kun samankaltaiset asiat ja tuntemukset palaavat taas elämän tapetille.

Aika- ja tunnematkailua parhaimmillaan, joskus myös pahimmillaan.

Tämän hetken tunnetiloihini sopii monessakin suhteessa The Verven kappale viime vuosituhannen loppupuolelta, Bitter Sweet Symphony, joka julkaistiin vuonna 1997.

Paitsi kappaleen sanoihin ja sen maalailemiin syvänsinisiin tunnetiloihin, myös videon ”don’t give a fuck”-asenne vastaa vahvasti tämän hetken sielunmaisemaani.

Kappaleen ilmestyessä olin noin kolmikymppinen, opiskelin ja tein samalla töitä eräässä suomalaisessa N:llä alkavassa, hurjaa vauhtia silloin kasvamassa olleessa tekniikkayrityksessä. Elämäni näytti olevan pinnallisesti katsottuna kunnossa, mutta aivan samaan tapaan kuin nyt, painiskelin omaan itseeni, elämääni, arvoihini, saavutuksiini ja ihmissuhteisiini liittyvien kysymysten kanssa.

Äitini oli kuollut syöpään kolmisen vuotta aikaisemmin, ja se oli asia, joka vaikutti vahvasti ja pitkään kaikkeen elämiseeni ja olemiseeni.

Oli äärettömän raskasta joutua seuraamaan voimattomana läheltä rakkaan ihmisen elämän hiipumista, tietäen, että yhteinen aika oli tulossa päätökseensä ja että se henkilö joka minut tänne synnytti, oli poistumassa elämän näyttämöltä. Nyt, hieman vanhempana ja paljon enemmän kokeneena kuolemaan ei suhtaudu enää samoin kuin nuoruudessa, vaikkakin suru, rakkaus, kaipaus ja kiitos kulkevat läheisen tai ystävän lähtiessä jollain tasolla aina mukana.

Ja kaikkea tätähän elämä on.

Kohtaamme matkallamme ihmisiä eri rooleissa, olemme toisillemme ystäviä, kumppaneita, rakkaita, rakastajia ja rakastajattaria, isiä ja äitejä, lapsia, tukijoita, opettajia, syyttäjiä ja syyllistäjiä, vastustajia, kiusaajia, pettureita. Olemme elämämme aikana niin paljon niin monille.

Jokainen ihmisemme tulee meitä vastaan yhtenä helmenä elämämme helminauhassa, joskus tummempana, rosoisena helmenä, toisinaan kirkkaan loistavana helmenä, häikäisten kaikkinaisella kauneudellaan ja täydellisyydellään, salvaten hengityksen ja pysäyttäen sydämen.

Kaikkia heitä on elämässäni vieraillut, jokainen heistä omalla tavallaan aivan ainutlaatuinen.

”Cause it’s a bittersweet symphony, this life.”

Tällä ajatuksella tähän(kin) päivään.

IE

Kuva: The Verve, promokuva internetistä