Lomilta lomps
Tuntuu kuin olisin vasta eilen kirjoittanut kesälomani alkamisesta blogissani Loma? Loma. mutta jo ylihuomenna maanantaina palaan takaisin sorvin ääreen, pääkonttorille.
Takana on viisi viikkoa kesälomaa, kokonaan uudessa rakenteessa ja rytmityksessä, pakkotahtisuudesta parhaani mukaan luopuen.
Menikö kesälomani ennakkotavoitteideni mukaisesti, sainko annettua itselleni tilaa ja aikaa, sainko vähennettyä ylimääräistä ”turhaa” hötkettä itseni tieltä? Sainko levättyä, toivuttua ja palauduttua koettelevasta alkuvuodesta?
Suurimmalta osin kyllä, paitsi että loma olisi saanut olla vieläkin pidempi (niinkuin aina).
Jo aikoja sitten sopimani matkat Lappeenrantaan, Savonlinnaan ja synnyinseudulleni pohjoiseen menivät juurikin niinkuin aioinkin, niin aikataulullisesti kuin ohjelmansakin puolesta. Olen myös voinut kirjoittaa kesän aikana tyydyttävällä tavalla ja sopivassa määrin, tuloksia siitä on ollut nähtävissä blogissani pitkin kesää.
En voi tarpeeksi kiittää kaikkia teitä ystäviäni, joiden kanssa olemme kesän/kesälomani aikana tavanneet. Olemalla paikalla ja omia ihania itsejänne olette olleet minulle paras osoitus siitä, että väitetyistä moninaisista puutteistani huolimatta olen onnistunut tekemään myös jotain oikeinkin.
Alla mieleenjuolahtamisjärjestyksessä kaikki te kiitokseni aiheet:
Heidi P
Sami Yrjönpoika
Elina V
Minna S (Lpr)
Satu P (Satumaa) ja Kalle
Satu ja Jaska H (Esbuu)
Arto L
Satu ja Timo H (Varkaus)
Tarja T ja Jukka
Minna, Steinar ja Aksel A (Oslo)
Pekka ja Maarit L
Petri S ja Leevi
Pauliina J
Sydämellinen kiitos kaikille teille jotka tunnistatte itsenne ylläolevasta listasta, kuin myös teille jotka ette tunnista itseänne, lue tätä tekstiä, tai jotka olen ehkä epähuomiossa missannut listastani. Olette kuitenkin kaikki minulle yhtälailla rakkaita ja tärkeitä 🙏
Olen ylpeä siitä, että olette ystäviäni ja olleet omalla ainutlaatuisella persoonallanne ja panoksellanne tekemässä tästä kesästä yhtä parhaista ja minulle omimmista miesmuistiin.
Kiitos 💝
IE
Kuva: Rain Carnation / Pixabay