Raktoriäijän kurinpallautus

Mie olen ylheensä ihmisenä rohki rauhalinen ja mukava, paitti jos joku nostaa nokkansa kohti kattoa, alkaa äkseeraahmaan niinko olis muka paljoki minua parempi, tai tekkee mulle tai muile perskohtasesti jotaki kiusaa. Niinkö se Paatsaman Pentti, se raktoriäijä, kyllä tekki sen tiättä.

Talvisin ko lunta pukkaa taihvaan täyeltä, niin eikö se helevetin hunsvotti aina aurannu sillä raktorin romulansa minun tienhaaran aivan pakhiin. Ja nauro paskasesti pois lähtiessä. Soli kuule montaki kertaa ko mie soitin sille, että tuleppa Pentti aukasehmaan minun tienhaara ko sen tukikki, mutta luulettakos tet että sitä näky? Ei ensimäistä kertaa. Itte sitä joutu aina haaransa aukomhaan. Mutta sollu mikhään, kattoppa ko mullon tuota ruista rantheessa.

Samallaisia juttuja Pentistä oli jo vuosikauet kuulunu muitaki. Nivanpäässä kerroit, että soli ajanu Strömmin Patrikin postilaatikon solmule, ja sitte ko asiaa alethiin selvittelehmään, niin Pentti kielsi kaiken niinko pyhä poika. Patrikki oli sen itte ikkunastansa nähny siinä laatikkonsa kimpussa, mutta arvakkaapa vain maksoko Pentti sen lootan? No ei tietekhään maksanu ja ko siinä oli loppujenlopuksi sana sannaa vasthaan, niin se homma ei sitten etenny siittä mihinkhään.

No, mulla, Verttilä ja Unskila meni sitte kuppi nurin, ja met pojat päätimä käyä vähän puhuttamassa Penttiä. Aika paljon pirruutta sitä saapii tehä, mutta ei sitä senthään kukhaan saa ajjaa sotaveteraanin postilaatikkoa paskaksi.

Raktoriäijä asusteli Lehmivaaran suunala. Silloli sielä oma talli, ja muutahan se ei sielä tehnykhään ko roplasi jatkuvasti kaiken mailman raktoreitten ja muitten konheitten kans – siis sillon ko se ei kiusannu sotaveteraaneja ja muita kyläläisiä.

No, yks perjantai-ilta met sitte kaarsimma Vertin Tojotalla sinne sen tallin pihale, kattoimma että missä se Pentti oikhein luuraa. Ovet sinne sen ohviissiin olit kiini, mutta sisältä tereoista kuulu tulevan täysillä Reterikin Routstaari… Kyllähän sen arvasi, hulikaani mikä hulikaani… Met hakkasimma ovheen ja menimä sisäle. Huomasimma, että siinä makkuuasennossahan se otti sohvassa lukua ja yritimmä herätellä sitä. Ei kuule sohva päätä nostannu ko se kuorsas siinä niinko tursas, jäi kuule Reterikkiki möykkänsä kans toiseksi. Pöyälä silloli kaks jaloviinapulloa, toinen tyhjä ja toinen puolilhaan, jo vain oli ”viihe” nostattannu Pentile perjantai-illan huumaa. Ja romilleja.

Unski heitti meile Vertin kans: ”Hei, nyt mie sain kuule kaiken parhaan itean. Nakkaama tuo tuone tienlaijassa olevan taktorin hythään puolikaspullon kans, laitama kone käynthiin ja soitama polliisille, että täälä tämä juoppo raktorimies mennee, tulkaa hakehmaan!”

Mie siihen pojile, että menneekhään tässä jo meän huumori vähän liian pitkäle, mutta sitte met aattelimma että sollu mikhään, niin kauan met kyläläiset olimma kärsinheet, että nyt saapii raktorimies vuorostansa nauttia vähhiin antimia kansan oikeuenmukasuuen karttusasta käestä… ja niihän siinä sitte käviki.

Met otima Unskin kans Herra Raktoriterroristin sohvalta käskynkhään, veimä sen kaksissa miehin raktorille niin ettei saappaankäret maata viistänheet, ja ko avvaimekki sattu olheen hytässä paikalhaan, käynistimmä raktorin ja liikutimma sitä vähäsen etheenpäin. Pentti tajunnu siitä mithään… Sillä välin Vertti soitti Raktoriterroristin lankaluurista yksykskakkosseen ja inhvormoi niitä vähemmän ilosesta perhetapahtumasta. Näin tekkee ossuuskauppaväki…

No, kissalan pojat satuit olehmaan Orajärvessä tulossa Pellon suunthaan, eikä niilä menny ko reilu puoli tuntia ko net tulit pillit päälä paikale. Met menimä piihloon kattohmaan, ko net tulit siihen raktorin viehreen ja näit herra Paatsaman sielä raktorin kopissa. Pentti pääsi rohki lennokhaasti polliisiauton kyythiin ja siitä alko pikamatka terveyskeskukselle verikokheen othoon. Vieläki soli aivan ulalla, tienny misthään mithään. Mutta met pojat kyllä senki eestä.

Ensikertalaisena arvon liikennöitsijä Pentti Valtori Paatsama sai rattijuopppouesta 8 kuukautta eholista ja aikamoiset sakot. Mutta siitä etheenpäin son kuule ollu aivanko eri mies. Hyvin muistaa tienhaarat aukasta, kohtelias on kyläläisille ko perkele, eikä kelhään ole sen jälkheen ollu siittä pahhaa sannaa sanottavana. Ja Patrikin postilaatikonki soli käyny maksamassa, ihmeijen aika ei siis ole ohitte – etes täälä Nuuskakairassa.

Jokku net vain on niin perkelheen kovapäisiä, että net ei usko ennenkö panhaan kova kovvaa vasthaan ja meillä täälä se osathaan.

Sole mikhään.

IE

Kuva: aljonushka / Pixabay