Ihmistä Etsimässä – syyskuun 2019 luetuimmat

Blogini katselumäärien kasvu on pysynyt alkusyksystä mukavalla nousu-uralla, ja nyt ollaan jo yli 6000 lukukerrassa.

Blogit.fi -sivulla olen näkynyt myös entistä enemmän, ja ensimmäinen TOP20-sijoitukseni Suomen virallisella blogilistalla (20. sija ryhmässä ”Ihmissuhteet ja häät” / 16.9.2019) oli jälleen yksi merkki siitä, että lukijoiden kiinnostus on kasvussa. Sydämellinen kiitos ja kumarrus huomiostanne teille kaikille, niin tutuille kuin tuntemattomammillekin! 🙏

Luetuimpien listalla pitkään olleet Blogi bloggarum, summa summarum – alkumatkan huomioita blogien maailmasta ja Tanssijatar ovat pitäneet vieläkin kärkipaikkansa. Elokuussa ja syyskuussa on syntynyt kuitenkin monia tekstejä, joissa on potentiaalia jopa edellä mainitsemieni tykkitekstien syrjäyttämiseen. Aika näyttää kuinka pitkälle niiden lento kantaa.

Mutta siirrytään nyt itse asiaan: seuraavassa viime- ja kaikkien aikojen luetuimmat tekstini bloggaajan vinkkeineen:

Viikon 22.9.2019 – 28.9.2019 luetuimmat

  1. Kunhan vajeet (23.9.2019)
  2. Kaunista rumuutta  (26.9.2019)
  3. Niin minäkin sinua (20.9.2019)
  4. Kerrotko, sanotko? (4.9.2019)
  5. Toivo (16.9.2019)

Syyskuun 2019 luetuimmat

  1. Tampere (5.9.2019)
  2. Kerrotko, sanotko? (4.9.2019)
  3. Kunhan vajeet (23.9.2019)
  4. Loiste  (30.8.2019)
  5. Keskinäisen kehumisen kerho (11.9.2019)

Kaikkien aikojen luetuimmat top 5

  1. Blogi bloggarum, summa summarum – alkumatkan huomioita blogien maailmasta (18.6.2019)
  2. Tanssijatar (1.6.2019)
  3. 61 hengentuotetta  (19.8.2019)
  4. Miten meni, noin niinku omasta mielestä? (11.7.2019)
  5. Gimme Some lovin’ (19.7.2019)

Bloggaajan vinkit

  1. Ensimmäinen askel (eli mistä kaikki alkoi) (31.3.2019)
  2. Kiitos kun olet (14.4.2019)
  3. Rakkaus on teonsana (16.4.2019)
  4. Nocturne (29.4.2019)
  5. Ihmissuhteen viimeinen käyttöpäivä (18.4.2019)

Otan mielelläni vastaan kommenttejanne, kysymyksiänne ja huomioitanne mailiosoitteeseeni ihmista.etsimassa@gmail.com ja luonnollisestikin voitte myös kommentoida suoraan blogieni yhteyteen, kiitos!

Huh, vihdoinkin piinaavan kuuma kesä on ymmärtänyt päästää orjuttavan otteensa meistä! 😂

Upeaa alkavaa tosisyksyistä, litisevää ja lotisevaa lokakuuta 2019! 🙏

IE

Kuva: Rebekka D / Pixabay

Add a Comment