Kaunista rumuutta

Jos minua jokin asia kirjoittajana liikuttaa, se on se, että kuulen ihmisiltä omien hengentuotteitteni aiheuttaneen heissä reaktioita, olivat ne sitten positiivisia tai vähemmän positiivisia.

Yleensäkin reaktion houkutteleminen esiin on suuri asia, pystyä avautumaan omille lukijoilleen niin, että onnistuu nostamaan heissä itsessään pintaan jotain, jossa he tunnistavat olevan tervehtymisen mahdollisuuden.

Niin kävi nyt alkuviikosta.

Sain yhteydenoton eräältä ystävältäni, joka oli päättänyt kirjoitusteni pohjalta ottaa aikalisän tuotoksieni lukemisesta. En ollut tuosta ollenkaan pahoillani, oikeastaan aivan päinvastoin. Arvostan ystävääni ja hänen suoruuttaan ja rehellisyyttään yli kaiken. Hänen kaltaisiaan aitoja ihmisiä on todella harvassa.

Liian moni vain ghostaa, vaikenee ja katoaa.

Asiaa hieman tarkemmin pohtiessani, muistin jokin aika sitten katsoneeni Nelosen ”Vain Elämää”-sarjaa, jonka jossain jaksossa Paula Vesala sanoi, että artistien kirjoittaessa oman elämänsä suruista ja kipukohdista, se auttaa myös kuulijoita elämään läpi oman olemisensa ja elämisensä haasteita. Sama sopii kaikkeen luovuuteen, niin musiikkiin, kuvataiteeseen kuin kirjoittamiseenkin.

Tuo tuskan pintautuminen kertoo meille missä kohdissa meissä itsessämme on vielä parantumisen paikkaa, jotain joka kivun tuntemisen, omakohtaisen läpikäymisen ja asteittaisen anteeksiantamisen kautta menettää vähän kerrassaan otettaan meistä. Parantaa meidät niin, että voimme tuntea jonain päivänä olevamme täysin vapaita kaikesta siitä, mikä kerran tuntui kahlehtivan meitä loputtomasti, orjuuttavan meitä tämänkertaisen maallisen elämämme loppuun saakka.

Jos minä, kirjoittaessani omasta elämästäni, omista kokemuksistani ja tuntemuksistani, täysin eri taustoilta ja kokemuspohjalta kuin lukijani, autan heitä nostamaan esiin heidän oman historiansa haasteita ja lukkoja, koen onnistuneeni kirjoittajana. Siinä missä yritän itse teksteissäni kohdata oman elämäni mörköjä, tulen auttaneeksi myös muita.

Se on minulle enemmän kuin mitä olen koskaan uskaltanut toivoa.

Minulle kirjoittaminen, elämän suurten surujen, kipeiden pettymysten, siinä missä sydämestä tulevan rakkauden ja kiitollisuuden esiintuominenkin on juuri sitä.

Ihmisyyden kauneuden korostamista sen kaikissa ilmenemismuodoissa.

Niissä kaikkein rosoisimmissakin.

IE

Kuva: Rottonara / Pixabay