Toivo

Jos universumi edes kerran kuuntelisi minua, näyttäisi minulle parhaansa, toisi todeksi toiveeni.

Tunnistaisinko onnenpotkun, mahdollisuuden saavuttaa jotain erittäin vaikeaksi saavutettavaksi mieltämääni tai mahdottomana pitämääni, kuin taikaiskusta, käteni ojentaen ja koskettaen, sydämeni avaten, päästämällä sisään kauniin sielun, olemalla oma itseni?

Olisinko silloin valmis ottamaan vastaan, avoimesti, yksinkertaisesti, hyväksyen, kysymättä ja kyseenalaistamatta: kuka, mitä, miksi tai kuinka kauan tämä voi kestää? Osaisinko myös jakaa onnestani, moninkertaistaen kanssaihmisilleni kohdalleni saapuneet siunaukset?

Elämä ja kokemuksemme ohjailevat ajatteluamme ja sitä, mitä uskallamme tulevaisuudelta odottaa ja toivoa.

Jos esimerkiksi törmää vuosikausia ihmisiin joista aina toivoo niin paljon, mutta jotka aina tavalla tai toisella pettävät, hylkäävät ja jättävät, sitä samaa alkaa pelätä kaikista ihmissuhteista. Alkaa rakentaa seinää itsensä ja maailman väliin, että kukaan ei voisi enää satuttaa.

”Miksi vaivautua, ne kaikki kun ovat aina samanlaisia.”

Tunnistan tuosta ajattelusta itseni niin hyvin. Viimeisten vuosien itsensäkehittämistieni moninaisine ajattelunmuokkaustyökaluineen, niistä toiveista joita ne ovat lähtökohtaisesti herättäneet, on romahdettu huikealla voimalla takaisin maan rajaan, ehkä joskus väliaikaisesti maanpinnan allekin.

Uusien ihmissuhteiden alussa minulla on aina koiran luottavainen ja ihaileva sydän.

Uskon kaikkien tulijoiden olevan rakastavampia, rehellisempiä ja oikeudenmukaisempia kuin he ovatkaan. Sitten elämän realiteetit iskevät vasten kasvoja ja totta: ihmisiähän me kaikki vain olemme, hyvine ja vähemmän hyvine puolinemme ja luonteenpiirteinemme.

Olen sydämeni hyväuskoisuudessa varmaankin täysin höynäytettävissä oleva houkka, joka ei ymmärrä kylmästä reaalimaailmasta yhtikäs mitään. Mutta olenko mieluummin äärihoukka vai äärikyyninen? Taistelen tuon asian kanssa joka päivä, hyvine ja vähemmän hyvine hetkineni.

Kuitenkin toivo on se asia, johon tukeudun.

Halu uskoa ja luottaa siihen, että läpi kaiken työnteon, yrityksien ja erehdyksien, kaikkien epäonnistumisten, kaatumisten ja rupisten polvien, ehkä joskus saan aikuisten oikeasti sen mitä haluan. Ei pelkästään juhlapuheissa tai kolkon sisällyksettömissä koulutuksissa ja ohjelmissa.

Olla rakkaudesta ihminen, ihmisenä ihmiselle. Tulla vastaanotetuksi samalla tavalla kaikilla ihmisyyden tasoilla kaikkein fyysisimmistä kaikkein henkisimpiin.

Tehkäämme parhaamme tunnistaaksemme yläkerran meille lähettämät todelliset siunaukset kun ne kohdalle sattuvat, vastaanottaaksemme ne ja tehdäksemme omasta ja toistemme elämästä sen meille täydellisimmän.

Olkaamme avoimia siitäkin huolimatta, että usein kaikki näyttää olevan niin kaukana ja niin mahdotonta tavoittaa. Eläkäämme toivossa siitäkin huolimatta, vaikka mikään tai kukaan ei millään tasolla antaisi juuri nyt osviittaa siitä, että kaikki muuttuu.

Sillä jonakin kauniina päivänä kaikki tulee muuttumaan.

Ehkä tänään.

Tervetuloa.

IE

Kuva: Peter H. / Pixabay