Ihmistä Etsimässä – lokakuun 2019 luetuimmat
Lokakuu on tuntunut todella suurelta blogi-harppaukselta eteenpäin monessakin suhteessa.
Syyskuun lopun 6000 kokonaiskatselusta ollaan kuukauden aikana loikattu noin 8000:een, eli katselumäärien kuukausikasvu on ollut lähes kaksinkertainen aikaisempiin kuukausiin verrattuna. Sydämellinen kiitos teille kaikille! 🙏
Kaikkien aikojen luetuimpien tekstien kärjessä on tapahtunut myös vahdinvaihto. Tanssijatar on siirtynyt ykköseksi ohi kesäkuusta alkaen kärjessä olleen Blogi bloggarum, summa summarum – alkumatkan huomioita blogien maailmasta -tekstin.
Lokakuun aikana on syntynyt myös monta uutta nopeasti luetuimpien joukkoon noussutta tekstiä, joista uskon monen aikanaan parkkeeraavan myös kaikkien aikojen listan kärkijoukkoon.
Kolme peräkkäistä 19. sijaa Blogit.fi:n Suomen virallisen blogien TOP20:n Ihmissuhteet ja häät-osiossa ovat olleet itselleni tärkeitä saavutuksia, ne ovat selvästikin myös lisänneet blogi-näkyvyyttäni. Samoin on ollut hyvin mielenkiintoista seurailla Google Analyticsin kautta mistä päin Suomea ja maailmaa blogiini ja teksteihini päädytään – ennenkaikkea Helsinki ja Tampere loistavat tuossa suhteessa.
Seuraavassa viime- ja kaikkien aikojen luetuimmat tekstini bloggaajan vinkkeineen:
Viikon 20.10.2019 – 26.10.2019 luetuimmat
- Suruista tehty (18.10.2019)
- Rehellisyys maan perii(n)? (24.10.2019)
- Vedenjakajalta vedenjakajalle (25.10.2019)
- Vanhan Siamin kuningas (22.10.2019)
- Moraalisaarna (22.10.2019)
Lokakuun 2019 luetuimmat
- Henkisyyttä ja ”henkisyyttä” (8.10.2019)
- Suruista tehty (18.10.2019)
- Tuhlattavaksi (11.10.2019)
- Porttiteoria (15.10.2019)
- Ajallaan (16.10.2019)
Kaikkien aikojen luetuimmat top 5
- Tanssijatar (1.6.2019)
- Blogi bloggarum, summa summarum – alkumatkan huomioita blogien maailmasta (18.6.2019)
- Miten meni, noin niinku omasta mielestä? (11.7.2019)
- 61 hengentuotetta (19.8.2019)
- Gimme Some lovin’ (19.7.2019)
Bloggaajan vinkit luetuimpien tekstien ulkopuolelta
- Koirankopittamisen syvin olemus (10.5.2019)
- Kaverikortti (23.4.2019)
- Lupauksista ja luottamuksesta (20.5.2019)
- 1176 päivää (28.6.2019)
- Ystävistään ihminen tunnetaan (11.4.2019)
Otan mielelläni vastaan kommenttejanne, kysymyksiänne ja huomioitanne mailiosoitteeseeni ihmista.etsimassa@gmail.com ja voitte luonnollisesti kommentoida myös suoraan blogieni yhteyteen, kiitos!
Mahtavaakin mahtavampaa marraskuuta 2019! 🙏
IE
Kuva: Janrye / Pixabay