Luulitko vain?

Elämä on syklejä.

Tunnista toiseen, päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Lapsuudesta vanhuuteen.

Kaikelle on elämässämme aikansa, sitä tekee kaikenlaista. Joskus vain aikaa kuluttaakseen, joskus toki muutenkin.

Tyhmää ja vähemmän tyhmää, rohkeaa ja vähemmän rohkeaa. Oikeaa ja vähemmän oikeaa. Hyvää, jonka todellinen hyvyys ja syvin oikeutus selviävät vasta lopussa. Silloin, kun Naamiot putoavat ja lopullinen totuus tulee esiin.

Nuorena ja vielä aikuisuuden alkumetreilläkin kaikki tuntuu niin sekaiselta ja merkityksettömältä, mutta niin kuin kaikessa, ihmisten, kuvioiden ja tapahtumien oikea merkitys, keskinäinen suhde ja todelliset mittasuhteet selviävät meille vasta kun kaikki on tehty ja nähty.

Minulle ei riitä vain oleminen. Tuohon aikuisuudessani heräsin. Halusin kaiken, senkin, mistä yksikään ei ollut halukas edes keskustelemaan kanssani. Mutta miten saan sen, mille maailmalla ei ole sanoja, halua kuulla, saati halua toimittaa?

Elämän valintamyymälässä kertoivat: ”Kaikki hyvä ja kaunis on meiltä myyty loppuun, mutta täällä olis sulle jäljellä tällaista flat-line keski-ikäisyyttä ja orastavaa vanhuutta ryteikköisellä loppulaskulla. Kuus-viiskyt kilo, paljonko laitetaan?”

Kun aika loppuu, sen tietää.

Se avautuu sinulle vähän kerrassaan.

Vaikka olet täällä, et kuitenkaan ole. Näet, vaistoat ja tunnet kaikista ja kaikesta ympärilläsi, että maailma pyörii omillaan, oli sinua tai ei. Sinun kanssasi tai sinua ilman.

Sen ymmärtäessäsi, niissä hetkissä, tapaamisissa, tilanteissa, virityksessä kysyt usein itseltäsi mitä olit kenellekin ja milloin. Ja olitko edes.

Vai luulitko vain?

IE

Kuva: DanaTentis / Pixabay