Walk the talk

Elämme aikoja, jolloin hyvin moni tuntee omaavansa taitoja ja oppeja, joilla kanssaihmisten elämästä saadaan tehtyä parempaa.

Tässä tekstissäni keskityn itsensäkehittämiseen, sillä se on genre josta itselläni on viimeaikaisia kokemuksia – olenhan ollut viimeisten parin vuoden aikana mukana kahdessakin eri ohjelmassa.

Markkinoilla on oman väittämänsä mukaan toinen toistaan parempia kouluttajia ja koulutuksia, joiden lupaillaan auttavan ihmisiä muuttamaan elämänsä ja sen suunnan täydellisesti. Tekemään unelmistaan totta, saamaan kaiken sen mitä haluavat, kaiken sen mitä uskaltavat tavoitella, kaiken sen mistä uneksivat.

Hyvin amerikkalaistyylisesti ja kaupallisesti.

Mitä kauempana nuo itsensäkehittämiskurssikokemukseni ovat minusta, sitä vahvempi on käsitykseni niiden vaikutuksesta minuun, niiden arvosta elämässäni. Eri syistä kumpikaan niistä ei tuottanut itselleni suurta lisäarvoa, kerron tässä tekstissäni kokemuksistani niistä yleisellä tasolla.

Jos annan itseni mestaroitavaksi maksaen siitä tukun rahaa ja luotan siihen, että ohjaajani osaa auttaa minua tulemaan paremmaksi ihmiseksi ja ”taklaamaan elämäni ja historiani suurimpia haasteita” (tjsp), niin sille täytyy olla katetta. Kurssilaisen täytyy voida ennen sitoutumista, kurssituksen aikana kuin sen jälkeenkin tuntea saaneensa siitä jotain sellaista, jonka tuntee kantavan pitkälle.

Minun kohdallani näin ei käynyt, hype-putki ei toiminut alusta loppuun. Luotin tyhmyyttäni ja naiiviuttani turhanaikaiseen hehkutukseen.

Alkupohjustus, nimi sopimukseen ja kuukausimaksueristä sopiminen hoidettiin kyllä hyvinkin vauhdikkaan nopeasti (sitouttaen?), mutta sitten asiat alkoivat monessa suhteessa rapautua. Joillakin opettajilla brakasi terveys, toisten kohdalla taas heidän omat unelmansa ja niiden toteuttaminen tulivat heidän ja heidän kurssilaistensa väliin, vähentäen ratkaisevasti yhteistä aikaa, panosta ja kontaktia. Surullista mutta totta.

Kaikkein yksinäisin ja surkein noissa tilanteissa oli se kurssilainen, jolta luvattu tukiverkko katosi alta lähes kokonaan. Itse huomasin tilanteen jo vajaan parin kuukauden jäsenyyden jälkeen, raportoin siitä kirjallisesti järjestävälle taholle ja he lupasivat puuttua asiaan.

Jotain nimellistä ja kosmeettista järjestettiinkin, mutta hyvin nopeasti aika ja järjestäjien välinpitämättömyys ajoivat kuitenkin jälleen – ja tällä kertaa vielä alkuperäistäkin katkerammin – suurten lupausten ylitse ja ohitse.

Talk the talk, walk the walk.

Walk the talk.

Opettajan/ohjaajan kompetenssi syntyy tiedosta, omista kokemuksista, omakohtaisesta toiminnasta ja osaamisesta, ja siitä, että opettaja tietää miten oppilaita saadaan ohjattua eteenpäin myös haasteissa ja ongelmatilanteissa. Itselleni on aina elinehto pystyä luottamaan ohjaajiini, ilman luottamusta koko harjoitus on ollut turha.

Jos kondiittoriopettaja ei osaa itse tehdä upeita kakkuja, tavallisen voipullan leipomisesta tai edes tavallisen taikinan tekemisestä puhumattakaan, niin missä on hänen mandaattinsa luennoida oppilailleen unelmakakkujen täydellisestä koristelemisesta?

Yksi asia, johon vielä kiinnittäisin huomiota, on ryhmä muut osanottajat jotka ovat mukana samoissa kuvioissa. Itsensäkehittäminen kun ei nimestään huolimatta ole eikä saa olla härkäpäistä, narsistista minä-minä-minä-minä etenemistä minäite-malliin täysin muista välittämättä. On universaali totuus, että ryhmä nousee tai kaatuu sen jäsenten ja heidän yhteisen menestyksensä mukana. Jotkut harvat yksilöt saavuttivat ainakin väliaikaisia voittoja, mutta kokonaisuus kanttasi rumasti.

Oltuani kurssien aikana mielestäni hyvinkin avoin ja aktiivinen, olisin toivonut muidenkin kurssilaisten puolelta samanlaista avoimmuutta ja sitoutumista yhteiseen etenemiseen. No such luck. Moni menestystä saavuttanut katosi kuvioista heti kun heidän oma tilanteensa korjaantui – he sisäistivät täydellisesti itsensäkehittämisen itse-osan. Alettiin nauttia omasta onnistumisesta ja muut, vielä matkalla ja kurimuksessa olleet unohtuivat ja hylättiin saman tien. Kun itse onnistuu, on niin helppoa kääntää selkä muille.

”Minä onnistuin, sinnehän surkeat keskenänne jäätte, seuratkaa perässä jos pystytte.”

Keskinäisellä avulla ja ryhmien tuella jokaisen mukana olleen matkasta olisi tullut helpompi ja välittävämpi.

Ylätasolla, koko osanottajakatras huomioiden tuota yhteisyyttä ei kuitenkaan näkynyt enkä kokenut sitä kurssin aikana, harvoja yksittäisiä ystäviksikin tulleita lukuun ottamatta. Käytännössä kaikilla kursseilla ja koulutuksissa mukana olevilla on oma apina selkärepussa, siinä mielessä ymmärrän ilon ja helpotuksen oman tilanteen parantumisesta, mutta oman tilanteen helpottumisen ei pitäisi tarkoittaa toisten hylkäämistä.

Hyvin usein kuulee sanottavan, että ihminen hyötyy eniten, kun on tekemisissä itseään fiksumpien kanssa. Siinä missä esimerkiksi itsensäkehittämistä, sama koskee myös muitakin ihmissuhteita. Tällä en toki tarkoita, että olisin millään tasolla parempi kuin muut, itselläni ei ole varaa elvistellä tuolla. Toivoin vain, että kursseista olisi löytynyt keskinäisen ymmärryksen kautta myös paljon enemmän keskinäistä tukea, kurssin alussa toiveet olivat todella suuret. Maailma repi kuitenkin myös tuossa mielessä suomut irti silmistäni.

Koenko saaneeni itsensäkehittämiskurssikokemuksistani vastinetta rahoilleni? Hell, no!

Suosittelenko noita tiettyjä aiemmin käymiäni kurssituksia kenellekään? En suosittele, enkä koskaan tule suosittelemaan.

Jokaisen noita harkitsevan pitäisi yleensäkin selvittää ennen sitoutumistaan, mitä ihmiset ao. kurssituksista puhuvat ja kirjoittavat. Kuunnelkaa aiemmin mukana olleiden kokemuksia ja mielipiteitä koko kentältä, ei pelkästään sillä hetkellä ohjelmissa mukana olevien hurmahenkien hervotonta hypetystä kurssitusten kaikkivoipaisuudesta.

Eri ihmisille toimivat eri asiat, kenties olen odotuksiltani ja asiaan suhtautumiseltani dinosaurus. Jos niin on, niin olkoon, olen kuitenkin aina halunnut luottaa ihmisiin ja ihmisyyteen, vaikka aihetta ei olisi tuntunut olevankaan.

Ja ainakin olen yrittänyt, olkoonkin, että itsensäkehittämisestä näissä kokemissani muodoissa ei itselleni viisastenkiveksi tai minkään tason avuksi ollut.

IE

Kuva: Gerd Altmann / Pixabay