Ympyrä sulkeutuu

Viime aikoina olen pyöritellyt mielessäni paljon ympyrän sulkeutumisen ajatusta.

Ympyrän sulkeutuessahan huomaamme päätyneemme samaan paikkaan tai tilanteeseen, jossa olemme olleet joskus aiemmin. Vedenjakajalla, josta jokin asia alkoi ja myöhemmin toistuvaan vastaavaan tilanteeseen, joka on käytännössä sen kehityskulun päätepiste. Portti kohti seuraavaa askelta eteenpäin.

Vertauskuvallisesti tuota voisi verrata ylläolevan kuvan vuorikristalliseen rannekoruun, joka on yksi hyvän ystäväni Laura Juuselan valmistamista ainutlaatuisista, todella kauniista Rukousten koruista.

Jokaisen korun jokainen kivi on kuin jokin elämämme ihminen tai tapahtuma, omanlaisensa, yksilöllinen, hieman erilainen kuin mikään muista, vaikka ne paljon toisiaan muistuttavatkin.

Jokaisella kivellä on meille oma viestinsä, opetuksensa, oma haasteensa, omat siunauksensakin. Jokainen niistä jättää sydämeen jäljen. Yhdessä ne muodostavat samanlaisessa erilaisuudessaan kauniin kokonaisuuden, yhdessä ne ovat kuin elämä itse.

Jokaisen asian päättyminen on myös aina jonkin uuden alku.

On meidän tehtävämme kuunnella itseämme ja universumin viestejä ja selvittää se, mitä kohdallemme on varattu seuraavaksi, missä meitä odotetaan, missä meitä tarvitaan.

Sillä jokaista meistä tarvitaan.

IE

Kuva: oma, kuvassa Laura Juuselan vuorikristallinen Rukousten koru-rannekoru (Rukousten koru)