Kesytetty

Joinakin aamuina sitä herää musiikkiin.

Mielessä pyörivät sanat ja korvissa soi kappale, joka ei välttämättä kuulu suosikkeihisi musiikkina, esittäjänsä, ehkä ei sanojensakaan puolesta. Kappale, joka vain jotenkin siinä hetkessä, tunteessa ja tilanteessa puhuttelee, syvältä.

Niin syvältä, että sen tajuaa vasta silloin kun sydämessä kirpaisee ja kyyneleet valuvat poskia pitkin.

Tänään minulle se kappale oli Seija Simolan Kesytetty.

 ”Mutta jos kesytät minut
Niin tulosi haluan tietää silloin
Odotus antaa jo onnentunteen
Sydäntäni lämmittää
Odotus antaa jo onnentunteen
Sydäntäni lämmittää
Tähtesi on aivan pieni
Yksi tuhansien joukossa
Silti meille tärkeä
Niin, niin kovin tärkeä”

Jotenkin voin kuvitella, miten ja millaisen tuntemisprosessin kautta tuo kappale ennen heräämistäni mieleeni hiipi, muistuttaen minua asiasta, joka on kesken. Vielä, kenties ikuisesti. Jotain, jonka olen halunnut surussani haudata, siirtää itsestäni mahdollisimman kauas. Kaivaa mahdollisimman syvälle routaiseen maahan, haudata kovuuden läpitunkemattoman sementin alle, antaa sen kuolla.

En vain ole voinut.

Olemme lähtökohtaisesti kaikki toisillemme tuntemattomia, kesyttämättömiä, siihen saakka kunnes päädymme tavalla tai toisella yhteyteen toistemme kanssa. Sen jälkeen alkaa domestikoitumisprosessi, niiden jotka haluavat, niiden kanssa jotka haluavat ja jotka haluaa.

Joskus nuo yhteisyyden toiveet kohtaavat, usein niiden suunta on kuitenkin aivan päinvastainen. Jäämme toisillemme tuntemattomiksi, kesyttämättömiksi, vaikka meille olisi kirjoitettu kohdattavaksi ja koettavaksi yhdessä jotain elämää suurempaa. Jotain, jolle ei ole – vielä – edes olemassa sanoja.

12.11.2019.

Yksi tavallinen, samanlainen, harmaankylmä, sateinen päivä muiden joukossa. Yhdelle kuitenkin paljon enemmän.

Saat toivotukseni joskus jotain kautta tai et, toivotan sinulle hyvää syntymäpäivää.

Sydämestäni.

IE

Kuva: Sunyu / Unsplash