Leijona

Olen kiinnittänyt viime aikoina huomiota selittämättömään vaihteluun tekstieni lukija- ja lukukertamäärissä. Mistään ei tunnu löytyvän osviittaa siihen, miksi jollakin tekstilläni on vain parikymmentä lukijaa, toisilla taas kertaluokkia enemmän.

En löydä tuohon selitystä teksteistäni, niiden aiheista tai sisällöstä. Joskus jotkut tekstini, jotka ovat minun mielestäni ehkä tietyllä tavalla välitekstejä saavuttavat aivan hervottomia lukijamääriä, toisinaan taas tekstit, jotka ilmaisevat syvimpiä tunteitani ja jotka ovat itselleni äärettömän tärkeitä, saavat vain muutamia hassuja lukijoita.

Minkä takia kiinnitän tuohon huomiota, miksi tuo nousee pintaan noinkin terävästi juuri nyt?

Ehkä olen antanut lukijamäärieni kertoa itselleni tarinaa, jossa suuremmat numerot tarkoittavat ja tuovat suurempaa suosiota, arvostusta, hyväksyntääkin. Tuovatko ne, ovatko ne tuoneet?

Käsi sydämellä, onko lukijamäärilläni tai tekstieni lukukerroilla oikeasti mitään merkitystä? Olenko minä parempi ihminen tai ovatko tekstini ja tarinani yhtään sen arvokkaampia tai arvottomampia sen mukaan, kuinka moni on lukenut tai kommentoinut niitä?

Periaatteessa ei, käytännössä kyllä.

Toisaalta, jos olisin vastannut tuohon kylmän yksioikoisen kategorisesti vanhasta muistista pelkästään ei, olisin syyllistynyt karkealuonteiseen valehteluun, vieläpä aivan vakavalla naamalla.

Minulle itselleni jokainen tekstini on tärkeä. En päästä käsistäni julkisuuteen ainoatakaan blogitekstiä, jota en tuntisi omakseni, oman näköisekseni.

Jokainen niistä syntyy tarpeesta sanoa jotain. Tarpeesta avautua, tarpeesta purkaa sydäntä, tarpeesta herätellä kanssaihmisiä. Tarpeesta tuntea itsensä huomioiduksi, nähdyksi, kuulluksi, ymmärretyksi. Ehkä jollain tasolla ja tietyllä tavalla rakastetuksikin. Niinpä, nyt sanoin tuonkin julkisesti ääneen…

Syitä on joka tapauksessa lukemattomia.

Suuremmat numerot hivelevät sydäntä, pidemmät ja syvemmät ”radiohiljaisuudet” herättävät kysymyksiä.

Olen jo aivan alusta lähtien sanonut, että bloggaan niin kauan kuin kirjoittaminen tuo itselleni nautintoa ja tuntuu hyvältä. Tällä hetkellä se tuntuu ja ei tunnu siltä. Tarkoitan tällä sitä, että kirjoittaminen itsessään tuo minulle tyydytystä, mutta potentiaalisten lukijoiden ja jopa joidenkin ystävienikin passiivisuus ei tunnu ollenkaan hyvältä.

Ehkäpä tuon tietäminen pelastaa joidenkin päivän.

Tässä tilanteessa olen kuitenkin realisti siinä mielessä, että olen aiemminkin kokenut vastaavia aaltoiluja. Olen realisti myös siinä mielessä, että seurailen lukijoitani ja lukijamääriäni vastakin. Kuka lukee, kuka ei, ketä kiinnostaa, ketä ei.

Kunnioitus ja arvostus ovat tärkeitä minulle, ovat aina olleet.

Leijonaluonne.

IE

Kuva: Free-Photos / Pixabay