Peili kertoo

Mietin usein sitä miten rakkaus, etenkin sen alkuvaiheissa, sokaisee meidät niin täydellisesti.

Sammuttaa kaikki valot komentokeskuksestamme, tekee meidät joka suhteessa kyvyttömäksi (ehkä haluttomaksikin) ymmärtämään ja tulkitsemaan ihmissuhteen tapahtumia ja huomaamaan sen pieniä päivänselviä hälytysmerkkejä, ”punaisia lippuja”.

Halumme nähdä rakastetussamme pelkkää hyvää sotkee pasmamme täysin, muuttaa reaalimaailman havaintoihin perustuvan, heidän meihin kohdistamansa toiminnan arvioinnin vaaleanpunaiseksi mittarilennoksi, jossa näemme ja tunnemme ainoastaan sen, mitä haluamme.

Kaikki on niin ällöttävän ihanaa, ettei mitään rajaa.

Ihmisinä tuskin voimme koskaan täysin välttyä tältä, silloin kun kemiallinen myrsky aivoissamme ja lisääntymiselimistössämme sotkee täysin kaiken järkeen, fyysisiin ja aihetodisteisiin perustuvan loogisen ajattelumme.

Toki voimme kuunnella lähipiiriämme muodostaessamme kuvaa tietyistä ihmisistä, mutta toisaalta taas tuossa taas nousee mieleen Marillionin kappale Assassing, jonka lopuksi Fish esittää aiheellisen kysymyksen:

”And what do you call assassins who accuse assassins anyway, my friend?”

Voimmeko luottaa siihen, että lähipiirimme osaa kertoa meille asian oikean laidan, tai että heilläkään on aina mielessään vain meidän parhaamme?

Emme.

Totta, heiltä voi sillä hetkellä puuttua sisältään se hormoni- ja tunnemyrsky joka sinua pyörittää, mutta toisaalta he voivat omaa arvoaan elämässäsi nostaakseen tai pönkittääkseen, tarkoituksellisesti tai omien kokemustensa ja historiansa kautta nähdä tilanteesi täysin virheellisesti, negatiivisempana kuin se onkaan tai toimia sinua ”opastaessaan” oman egonsa ja pätemisen tarpeensa, eivät rakkauden kautta.

Aivan aiheellisesti voi siis kysyä, keneen voit luottaa.

Ainoan oikean vastauksen tähän tietää meistä jokainen sisällään.

Peili kertoo.

IE

Kuva: Elite Motivation

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *