Rakkaudestaan

Olen ollut viimeisten päivien ajan äärimmäisen alitehoinen, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Akut tyhjät, elimistö tukossa, lihaksisto kipuilee ja jumittaa. Etenkin hartiat ja niska täysin seis.

Edes ajatus ei kulje, henki sentään vielä.

Nyt minä tiedän miltä tuntuu hänestä, joka ei onnistu saamaan paperille peräkkäin edes kahta sanaa ilman kolmea kirjoitus-, ajatus- tai logiikkavirhettä. Parhaimmillaan kahdessa sanassa kolme kaikkia edellä mainittuja laatuja.

Tämä on selvästikin jälleen kerran yläkerran mielivaltainen backlash jostakin, mutta siinähän lyö, saatana. Niin se sadisti on aina tehnyt, kun olen alkanut kysymään tai kyseenalaistamaan sen rakkautta minua kohtaan tai sen tekoja ja aikaansaannoksia elämässäni. Ja aina aiheesta.

Niin paljon puhutaan suu vaahdossa siitä, kuinka universumi/jumala/korkein voima/kirkkain valo rakastaa meitä, tietää ja ohjaa oikeaan, mutta sen tahto on meille ihmisille mysteeri. Jos sillä ei ole meitä kohtaan mitään muuta kuin rakkautta, niin paskasti se sen meille kertoo.

Antaisi edes joskus, edes jotain. Rakkaudestaan.

Vai ajatteleeko se, että kun kaikki viedään, niin iso ilo syntyy niistä pienistä elämän leivänmuruistakin? Joita niitäkin aina vain lupaillaan, ei anneta.

Katsotaan saanko itseni työkuntoon, yritys on ainakin kova ja vakaa.

Täältä tähän.

IE

Kuva: Gerd Altmann / Pixabay