Aikansa kaikella

Viime viikkoina olen miettinyt vakavasti bloggaamisen lopettamista.

Syitä on monia.

Kuten olen jo aiemminkin kertonut, marraskuun alussa ”jossain” tapahtui ”jotain”.  Jotain, jota en vieläkään itse täysin ymmärrä.

Ehkäpä kanssakansalaisteni ymmärrys, hyväksyntä, ja kestokyky kirjoituksiani kohtaan katosi, ehkäpä teksteistäni tuli yön yli niin paskoja, että niiden lukeminen kävi täysin mahdottomaksi. Ehkä Bahrainin bottien serveri kyrvähti, tai ehkä herra Googelström raastoi jossain päin maailmaa omien hiustensa lisäksi myös töpselin seinästä, mistä minä tiedän?

Tekstikohtaiset marraskuiset lukija- ja lukumääräni (niin Bloggerin laskureiden kuin Google Analyticsinkin mukaan) romahtivat kuitenkin kuin veitsellä leikaten alle neljäsosaan esimerkiksi syys- ja lokakuun keskitasosta.

Somen puolella siirsin toimintani Facebook-ryhmästä Facebook-sivulle marraskuun alussa, mutta minun on vaikea uskoa tuonkaan olleen se ratkaiseva tekijä pienenevissä seuraaja- ja lukijamäärissä, etenkin kun tekstieni olisi pitänyt ymmärrykseni mukaan olla näkyvillä aiempaakin paremmin, ja shetlanninlammaskoiran tapaan ohjailin pehmeästi kuin varjelus omaa laumaani vanhasta IE-ryhmästä uudelle sivulle.

En tiedä onko edes missään suhteessa järkevää pohtia sitä, mikä mistäkin johtuu.

Tulkoon kuitenkin sanotuksi, että olen kuin kuka tahansa, joka vuodattaa sydänverensä omiin tuotoksiinsa. Jokainen meistä haluaa tulla kuulluksi, nähdyksi, ymmärretyksi, ja vastaanotetuksi.

Minua ei innosta kirjoittaa yhä vaikenevammille ihmismuureille, joita juttuni eivät kiinnosta.Tuossa suhteessa olen ehkä normaaliakin allergisempi kohtaamalleni tanssijatarmaiselle vittumaisen viileälle ylimieliselle välinpitämättömyydelle, uuvuttavalle ultrakylmyydelle ja kohmeisen kuolettavalle kaukaisuudelle.

Ehkä tämän lyhyen – vaikkakin tekstuaalisesti suhteellisen tuottoisan – bloggaamiskauteni tarkoitus on ollut avata ja puhdistaa omia energioitani ja poistaa piireistäni asioita ja ihmisiä, joilla ei tule olemaan elämässäni enää roolia. Sinänsä ajatuksena tuo ei yllätä, mutta toisaalta se on yllättänyt, keitä vaikenijoiden leiriin on ajan kuluessa lipsunut.

Perästä kuuluu, on jo kuulunutkin.

Tyhjennän joulukuun aikana nähtäväksenne blogitekstivarastojani näiden kuukausien (ja tiettyjen kirjoitusharjoitusten kohdalla vuosien) aikana kirjoittamistani teksteistä. Mitään varsinaista yhtenäistä linjaa tai punaista lankaa niissä ei tule olemaan, ovatpa vain pahnan pohjimmaisia, sanalla sanoen, maitotonkan huuhteluvesiä. Presidentti Urho Kekkosta valikoivasti mukaillen: Kirjeitä pyllystäni.

En tule vastedes puffaamaan tekstejäni omalla, yksityisellä FB-sivullani, tästedes linkit tulevat ainoastaan Ihmistä Etsimässä FB-sivulle ja blogit.fi-sivulle. Reagoitte niihin tai ette.

Aikani aktiivisena bloggaajana tulee varsin todennäköisesti päättymään vuosikymmenen vaihteeseen. Kuulen jostain kaukaa jo vaimeita hurraa-huutoja ja tyytyväistä kehräämistä…

Älkää kuitenkaan aivan vielä hihkuko itseänne hengiltä 👿

IE

Kuva: strikers / Pixabay

2 Comments

Vastaa käyttäjälle MerenSyli Peruuta vastaus