Ajatusporeilua

Istuimme eilen illalla alas erään upean henkisen ystäväni kanssa.

Hänen kanssaan hämmensimme toistemme parhaassa seurassa, upeassa ympäristössä, hyvän ruoan ääressä tuntikaupalla henkisyyden, ihmisyyden ja ihmissuhteiden syviä vesiä, niin mies- kuin naisnäkökulmastakin.

Kävimme läpi määrättömästi asioita, ihmisiä, tilanteita, tapahtumia, aikoja ennen ja aikoja nyt. Sydäntä lämmitti.

Keskustelujen yksityiskohtiin en tietystikään voi mennä, mutta omalta kohdaltani mukaani tarttui paitsi paljon iloa, lämpöä ja kannustusta, myös monenlaisia evästyksiä ja rohkaisuja, myös tätä blogitustani koskien.

On äärimmäisen sydäntä lämmittävää miten joidenkin ihmisten kanssa kaikki vain yksinkertaisesti loksahtaa mutkattomasti kohdalleen. Ajatustenvaihto soljuu pidäkkeettömästi ja vapaasti asiasta toiseen, eestakaisin ja taas takaisin, pitkän ajatusporeilun jälkeen päädytään hyvässä yhteisymmärryksessä takaisin lähtopisteeseen (tai ainakin sille suunnalle). Tuossakaan päämäärä sinänsä ei ole tärkeä, vaan matkalla oleminen, yhteinen matkanteko parhaassa seurassa.

Hänen mutkattomuutensa, ilonsa ja energiansa palautteli minua takaisin henkisille juurilleni, hänen avoimmuutensa ja suoruutensa toi pitkästä aikaa nähtäväkseni naisenergian positiivisen, rakastavan, lämpöisän puolen. Sen, jonka kylmää ja hylkäävää pimeää kääntöpuolta Tanssijatar valitsi ja halusi minuun viime vuosina iskostaa.

Palatakseni vielä bloggaamiseeni, tässä on niin helppo pudota pelkkien numeroiden ansaan, tuijottaa lukuja, lukumääriä, lukijamääriä, ja lukijoiden kommentoimattomuutta ajatellen: ”minua ei kuulla, ei kuunnella”. Kuitenkin jokainen nollasta eroava numero on ihminen ja juuri sille yhdelle tekstissäni ja sen sisällössä saattaa olla juuri hänen elämäntilanteessaan ohjausta, tukea, tai hyötyä.

Vaikka kirjoittamiseni pääpaino on omassa itsessäni ja siinä, mitä siitä itse saan, on hyvä muistaa, että omilla teksteillä on aina vaikutusta muillekin.

Joillekin. Jossain. Joskus.

Ja tokihan myös tämän viikon koko blogitushistoriani korkein TOP-sijoitus blogit.fi:ssä Suomen virallisella blogi-listalla (16. luokassa Ihmissuhteet ja häät, edellinen korkein 19.) on omalta osaltaan myös iloa tuova ja eteenpäin kannustava asia.

Kiitos kaunis! 💝

IE

Teksti/Kuva: Anthony de Mello / Lonerwolf / FB

Add a Comment