Pitkäkyntinen

Eletään vuoden 2019 ja samalla koko vuosikymmenen viimeistä joulukuuta.

Televisio ja netti pukkaavat ilmoille tuutin täydeltä tuubaa, ampuvat verkko- ja tärykalvot ruvelle, mainoksissa esitellään joulu-sitä, joulu-tätä, joulun avausta, joulukalentereita, joulukatuja, joululahjoja, joulupukkeja. Oksettaa.

On pakko yrittää rajata joulusaaste minimiin.

Olenko ainoa tuntiessani tuota jouluperseilyä ympäröivän turhuuden ja tyhjyyden?

Joskus, vuosia sitten, täydellisenä joulufriikkinä oli äärettömän hienoa sytytellä ikkunoihin jouluvaloja. Ihailla joka paikassa liikkuessaan tuota samaa kirkasta valoisaa tunnetta, joka omassa sydämessä väikkyi, tuntea onnen yhteisyyttä. Aistia, että ollaan lähestymässä vuoden huipentumaa, juhla-aikaa, tuntea sydänjuuria myöten, että edes kerran vuoteen ihmiset merkitsevät jotain toisilleen.

Enää en tunne joulua sydämessäni.

Sitä ei ole enää olemassa.

Joulua, kenties ei sydäntäkään.

Joku varasti minulta joulun, sen saman ajatuksen mukana, että maailmassa on ihmisiä jotka välittävät, ihmisiä, jotka haluavat toisille hyvää.

Joku pitkäkyntinen ne pölli.

Rikosilmoitusta lienee turha tehdä, joulun ja rakkauden varastamisesta kun ei ole säädetty laissa rangaistusta.

IE

Kuva: Ronny Overhate / Pixabay (muokattu)

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *