Salaisuus

On yksi ihmiselämän suurimmista harhoista ajatella, että voisimme ohjata elämämme täysin siihen suuntaan ja niihin lopputuloksiin kuin haluamme. Toinen, vähintään yhtä suuri harha on ajatella, että emme voisi tehdä mitään sille mitä meille elämässämme tapahtuu.

Monet meistä päätyvät pelkästään suorittamaan elämäänsä kuin raiteilla, junaradalla syntymästä kuolemaan, useimmiten ulkoisten auktoriteettien tai toisten ihmisten oletettujen tai todellisten vaatimusten mukaan. Toiset lipuvat elämäntilanteesta, suhteesta ja sattumuksesta toiseen kuin lastu laineilla.

Mutta missä ja millainen on lopullinen totuus? Onko lopullista totuutta edes olemassa?

Mitä me pystymme kohdallamme tekemään saadaksemme elämästämme sellaista kuin haluamme?

Siinä, missä voimme toki vaikuttaa omaan tekemiseemme, emme voi vaikuttaa kaikkiin elämämme ulkopuolisiin tekijöhin. Etenkin kun toiset ihmiset, enemmän tai vähemmän vapaine tahtoineen, ja enemmän tai vähemmän tietoisesti, haluavat tunkea kapuloita elämämme rattaiden pinnojen väliin, saadakseen oman elämänsä paremmaksi, tai niin moni heistä ainakin luulee.

Todellisuudessa meidän täytyy itsessämme tietää ja ymmärtää mitä haluamme. Onko se, mitä haluamme tai luulemme haluavamme vain jotain, jonka joku ulkopuolinen on syöttänyt meihin?

Oman itsen ääreen pysähtyminen on monelle meistä paitsi suuri haaste, myös pelon aihe, kun joudumme kysymään itseltämme, mitä juuri minä todellisuudessa itselleni ja elämääni haluan. Ilman muiden vaikutusta ja painostusta.

Siinä, missä vetovoiman lakia (the Secret) pidetään yhtenä viime aikojen suurimmista askelista eteenpäin ihmisten oman elämän ja sen tulosten ohjailemisessa, kyse on myös toisaalta erittäin armottomasta ja välinpitämättömästä, jopa julmastakin ajattelutavasta.

Jos ihminen ei yksin, parhaasta yrittämisestään, tuntemisestaan, ajattelemisestaan ja kaikkensa peliin laittamisestaan huolimatta onnistu saamaan elämästään haluamaansa tai edes lähelle sitä, kaikki on hänen omaa syytään. Kärsiköön itse itsessään omasta pystymättömyydestään. Niin julmaa, niin kylmää.

Tässä tullaan jälleen kerran siihen samaan asiaan, jota olen saarnannut kautta maailman sivu. Yhteistyö, toisten auttaminen ja tukeminen. Asiat, jotka liian moni muistaa vain jouluna, jotkut eivät edes silloinkaan.

Minulle tässä ihmiselämäksi kutsutussa esteradassa on kyse on kokonaisuudesta: rakkaudesta, omasta työstä, yhteistyöstä, onnesta, sattumista, ihmisten ja ihmissuhteiden ulko- ja yläpuolisista asioista, jotka luovat joskus varjojaan tai singauttelevat kuvioitaan elämäämme. Monet niistä tapahtuvat täsmälleen ja tasantarkkaan huolimatta siitä, mitä pienessä mielessämme haluamme tai sydämessämme tunnemme.

Heidän, joilla juuri sillä hetkellä elämässään vanhan sanonnan mukaan onni on, kannattaisi paitsi elää omaa onneaan, mutta myös muistaa tukea heikommilla olevia.

Onni ja sen määrä elämässä vaihtelee, se ei ole pysyvää eikä lopullista, etenkään jos omilla parhailla hetkillään sulkee kylmästi ulkomaailman pois sydämestään. ”Kell onni on, se onnen kätkeköön” ei toimi.

Omaa onnea ja menestystä ei tarvitse hangata tällä hetkellä huono-onnisempien kanssaihmisten kasvoille – sielullinen, henkinen ja fyysinen yhteistyö, mukanaolo ja avunanto ilman ylimielistelyjä riittävät.

Siinä se.

Salaisuus.

IE

Kuva: Arek Socha / Pixabay

2 Comments

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *