Päivälleen
Tapasin Tanssijattaren viimeisen kerran Helsingissä päivälleen vuosi sitten, 31.1.2019.
Vuosipäivä siis, tosin mitään juhlittavaa tässä ei ole.
En ymmärtänyt enkä olisi uskonut asiaa silloin, mutta hänen viimeisessä tapaamisessamme minulle esittämänsä kohtaus näytelmästä ”migreenikohtaus” oli jälkeenpäin ajatellen hänen joutsenlaulunsa minulle. Sanan irvokkaimmassa merkityksessä.
Viimeiseksi jäänyt käytännön esimerkki some-kaasuvalotuksesta oli puolestaan viime sunnuntaisessa kirjoituksessani Ensi viikko kertomani ”yhteydenotto joka saapui, mutta vedettiin pois alta aikayksikön”.
Kyse oli hänen Facebookissa kirjoittajatililleni lähettämästään kaveripyynnöstä, joka saapui kuukausien täydellisen hiljaisuuden jälkeen tyhjästä kesken työpäiväni ja jonka hän oli vetänyt pois pari tuntia myöhemmin ennen kuin olin ehtinyt reagoida siihen.
Tyypillinen kaasuvalotökkäys, jonka tarkoituksena ei selvästikään ollut kontaktoida vakavasti tai yrittää selvittää asioita, vaan sotkea, kiusotella, palauttaa mieleeni muistoja jostakin nyt sydämestäni kadonneesta, kuolleesta. Se, että hän oli blokannut minut kaveripyyntönsä poistamisen yhteydessä todisti tuosta aika selvästi.
Mitä muuta voi tarkoittaa ottaa yhteyttä ja vetäytyä – käytännöllisesti katsoen lopullisesti – samantien?
Voisin sanoa ja kirjoittaa vielä niin paljon, mutta toisaalta tunnen sydämessäni kuinka turhaa se olisi.
Niin kärsivällinen ja monella tavoin ymmärtäväinen kuin näiden vuosien aikana olinkin, olen mieluummin kuitenkin aina typerys, tietämätön houkka joka on rehellinen, sydämeltään puhdas ja elää vahvalla tunteella, kuin petollinen, kylmä, tunteeton, ja kiittämätön. Se erotti meidät ihmisinä toisistamme kuin päivän yöstä. Leijonan Skorpionista.
Näytelmä on päättynyt, valot ovat sammuneet.
Viimeisen kerran.
IE
Kuva: Marcel Teske / Pixabay
About The Author
BigBo
Add a Comment
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Voimakkaita oletuksia ja ajatusten/motiivien laittoa toisen päähän. Kumpaakaan teistä en tunne mutta katkeruus ei kaunista ketään ja se paistaa. Voisiko olla että Tanssijattaresi juoksee jotain sinussa karkuun, pelkää? Pelottavinta maailmassa ei ole väkivalta, hylkääminen tai kuolema. Pelottavinta on omat, usein tiedostamattomat tunteet.
Irtipäästäminen vapauttaa.
Kiitos kommentistasi Anonyymi.
Tunnen Tanssijattaren, hänen historiansa ja toimintatapansa jo vuosien takaa. Stereotyyppisesti ja sukupuolitetusti kommenttisi kysymysmuotoon verhottuna ("mies on aina paha ja nainen aina uhri") selitysehdotuksesi voisi olla ainakin osaksi totta, aikojen kuluessa meidän roolimme ovat kuitenkin olleet monessa suhteessa käänteiset ja vaihdelleetkin. Siksipä tuota voi yrittää selittää monella eri tavalla, kaikissa varmaan osa totuutta, missään niistä ei koko totuus.
Katkeruus ei kaunista, se on totta. Toisaalta en olisi ihminen, ellen olisi tuntenut ja reagoinut kaikkeen kokemaani niin vahvasti. Hänen kohdallaan etenkin. Irtipäästäminen on usein prosessina aikaa ja voimia vievä, olen itsekin tehnyt tuossa asiassa matkaa jo kauan.
Tämän kirjoitukseni mukana ja sen kautta olen ottanut jälleen yhden askeleen eteenpäin.
IE
sen verran meni metsään etten hakenut mies-nais asettelua, se on tulkintasi. Ajatukseni oli enemmän ihminen ihmiselle.
Pelko ei ole naisen yksinoikeus eikä pahuus miehen. Miesten ristiksi on jäänyt kuvitelma tunteettomuudesta vaikka yhtä tuntevia ja hukassa olevia miehet ovat kuin naisetkin.
Kiitos tarkennuksestasi Anonyymi. Juurikin näin, eli olemme lähtökohtaisesti samalla sivulla.
IE