Win – win – win?

Pitkät lomat ovat antaneet aikaa ja tilaa miettiä.

Viimeisiä vuosia, kaikkea elämässäni ja ihmissuhteissani tapahtunutta, kaikkea sitä, minkä tuloksena ajatusmaailmani on muokkautunut sellaiseksi kuin se juuri nyt on. Sitä, mitä ehkä on tulossa ja mihin suuntaan minun pitäisi itseäni ja elämääni ohjastaa.

Kirjoituksistani on jo varmaan pitkään saanut lukea samantapaista tarinaa: Miksi omat voimat eivät tahdo riitää kuin vain minimiin? Miksi ihmiset eivät halua toimia asioissa yhteistyössä? Miksi toisten yhteistyötarjoukset sivuutetaan olankohautuksella, naurettavaksi tekemällä, tai vaikenemalla kerta toisensa jälkeen?

Minkä takia edes itsenikehittämisvuosi ja siihen laittamani kontaktonti, aktiivisuus ja panostukset eivät tuoneet mitään tuloksia? Miksi ihmiset niissä piireissä keskittyivät täysin itseensä kääntäen selkänsä kaikille muille heti hiemankin tavoitteitaan saavutettuaan? Miksi sielläkin niin monella oli täysin mahdotonta jakaa vastaanottamastaan hyvästä hippustakaan muille, vaikka he eivät olisi menettäneet siinä itse yhtään mitään?

Kaltaiseni aurinko-Leijona, nouseva Rapu ottaa aika helposti itseensä siitä, jos hänet jätetään huomiotta (kaikkihan Leijonan tietävät, tai ainakin yhden tuntevat) tai hänen tarjoamaansa apuun suhtaudutaan alentavasti. Pelkkä astrologiakysymys tämä ei luonnollisestikaan ole, mutta kuvaa kuitenkin itseäni ja luonnettani ainakin omasta mielestäni hyvin osuvasti.

Joukkuepelaajana joukkue (yhteisö tai pari) on ollut minulle aina tärkeä. Joukkueena voitetaan tai hävitään, joukkueena noustaan tai kaadutaan, joukkueena selviydytään tai kuollaan. Vaikka itsekäs individualisti satavarmasti tuon tietääkin, hän ei laita tikkua ristiin toisten puolesta. Oma suu on aina lähempänä kuin kontin suu.

Kaikkialla ihmiset tuntuvat odottavan ja toivovan elämäänsä aktiivisia, positiivisia ihmisiä. Niin minäkin, toisaalta olen itsekin tehnyt viimeisten vuosien aikana lukumäärällisesti, panostuksellisesti ja osanotollisesti enemmän töitä niin itseni kuin muidenkin eteen kuin koskaan elämässäni.

Kaikki olisi kuitenkin niin paljon helpompaa todellista, tasapuolista yhteistyötä tehden. Silloin, kun ihmiset laittavat oikeasti itsensä peliin, panostaen, antaen ja saaden, yhteiseen hyvään suunnaten, kaikki voivat voittaa.

Tuloksena on helposti win – win, usein jopa win – win – win-skenaario, missä esimerkiksi kahdenvälisen yhteistyön tuloksena lähipiirissä on yksi tai useampi muukin, joita yhteistyö kahden päätekijän lisäksi hyödyttää tai auttaa.

En näe tätä kansanliiketasoisena toimintana vaan ruohonjuuritasolla, ihmissuhdetasolla, mikrotasolla, parista ihmisestä maksimissaan muutamaan yksilöön. Mitä enemmän osanottajia, mielipiteitä ja etenemissuuntia missä tahansa asiassa on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kaikki kaatuu ja vesittyy omaan mahdottomuuteensa.

Pieni, tiivis ryhmä on toimivin, niin että kaikki kuuntelevat, kuulevat ja arvostavat toisaan ja että kaikilla on mahdollisimman samansuuntaiset tavoitteet, halu edetä yhdessä ja tehdä töitä niin itsensä kuin tois(t)enkin puolesta.

Niin paljon kuin henkisyydessä puhutaan näinä aikoina alkamassa olevasta uudesta, keskinäisen yhteistyön ja arvostuksen ajasta (jotkut hehkuttavat tuota mukamas kulta-aikanakin), en näe tuosta vielä mitään todisteita missään. ETENKÄÄN henkisissä piireissä, yleisestä maailmantilanteesta puhumattakaan.

Miksi monet kohtaamani ihmiset eivät ole halunneet tehdä yhteistyötä tai antaa itsestään tai ajastaan? Miksi niin monet ihmiset haluavat repiä rusinoita pullasta mitään itse panostamatta? Mistä tuo kertoo?

Minusta? Maailmasta? Universumista?

Jos kaikki työni, tekemiseni ja muidenkin mukaan etsiminen ja hakeminen eivät tuota tulosta, onko kyse vain ja ainoastaan minusta, minun henkilöstäni, minun aikaansaamattomuudestani tai huonoudestani?

Olenko ainoastaan naiivi, mitään mistään ymmärtämätön haihattelija tai John Lennonin Imagine-kappaleen kuvailema hörhö-idealisti, jonka pitäisi vain itsessään ”parantua” (ehkä jopa narsistoitua) ja ymmärtää panostaa vain itseensä, jäävätä itsensä muilta ja apunsa kaikkien muiden elämästä, jättäen apua tarvitsevat veden varaan? Ahneus ja ylimielisyyskö kaunista?

Kertokaahan arvon lukijani, ovatko teidän mielestänne täysin mahdolliseksi väittämäni win – win tai parhaimmillaan jopa win – win – win (eli kaikkien osapuolten ja ulkopuolistenkin etu) skenaariot mahdollisia vai mahdottomia? Mitä ne teidän mielestänne osanottajiltaan vaatisivat?

Millaisessa ympäristössä, seurassa ja tilanteessa pystytte itse sitoutumaan antajina ja saajina niin itsenne kuin mukana olevankin/olevienkin parhaaseen?

Sana on vapaa ystavät, kiitokset huomiostanne! 🙏

IE

Kuvat: Pexels / Pixabay
Gerd Altmann / Pixabay

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *