Luopuminen

Luopuminen – tiesin tämän päivän saapuvan kerran.

Päivän, jona minun on pakko tehdä suuri ratkaisu. Suuri päätös. Päästää irti.

Sanovat, että toivo kuolee viimeisenä, niin varmastikin on. On vain päästettävä irti, annettava samalla osan itsestään kuolla. On luovuttava siitä toivosta, että tämä elämä olisi ollut askel eteenpäin liekinpuoliskojen lähentymisessä, ehkä yhdistymisessäkin.

On ymmärrettävä, että äärimmäiselle toksisuudelle, kylmyydelle ja tunteettomuudelle, äärimmäiselle välinpitämättömyydelle ei ole olemassa vastausta. Tässä elämässä.

Se kieltäytyi, jolle kieltäytyminen tuotti kaikkein suurinta iloa.

Se hylkäsi, jolle hylkääminen antoi suurinta nautintoa.

Se petti, joka rakasti petoksen synkänmustaa sydänverta enemmän kuin itseään, jättäen antamansa pyhän lupauksen tietoisesti ja tarkoituksellisesti toteuttamatta.

Tuo henkilö en ollut koskaan minä.

Erehdyttävästi naista muistuttava absoluuttinen nollapiste jäädytti minunkin sydämeni, omansa lisäksi. Enjoy the Silence.

Jokaisen meistä täytyy joskus oppia luopumaan, luovuttamaan, antamaan mennä. Päästämään ennemmin tai myöhemmin irti kaikesta kauniista. Ennemmin tai myöhemmin kaikki päättyy meidän jokaisen kohdalla.

Eräänä päivänä kaikki se täydellisyys ja kauneus mikä meissä kaikissa on ja jonka olisimme tänäänkin voineet antaa rakkaudesta, rakkaudella, rakkautena toiselle ihmiselle, mädäntyy ja muuttuu lopullisesti arvottomaksi, myrkylliseksi. Toisille, loppujen lopuksi itsellemmekin.

Sen jälkeen on enää turhaa miettiä mitä teki väärin, tai katua sitä minkä jätti kerran tekemättä.

Halusta, ei pakosta.

IE

Kuva: S. Herrmann & F. Richter (Pixel 2013) / Pixabay  (muokattu)

Facebook: https://facebook.com/IhmistaEtsimassa1

Instagram: https://instagram.com/ihmistaetsimassa