Kylttyyrivaihtoa?

Mailma muuttuu ja met ihmiset sen mukana.

Paitti täälä Tornionjokilaaksossa, kattoppako täälä met piämä meän omat tavat ja kylttyyrin, ja opetamma net muilekki, niin että tietävä ympäri mailman miten täällä meilä päin pittää tyyrätä, niinkö kävi tässä männäviikola.

Molin tuossa torstai-aamuna menossa Valintatalhoon hakehmaan Salutoa, ko se oli sielä tarjouksessa ja aattelin samala ottaa viikonlopuksi net normaalit leivät ja särpimet mitä useasti muutenki. Kaupan pihala olit net kaikkien kyläläisten tuntemat piilit, Vertin Skota Oktavia, Vienon punanen Mikra, Lassen vanha beike tiisselimersu, ja sitte yks iso valkonen pakettiauto, jota mie en tunnistanu. Pakhiinsa täynä mustaa miestä ja tuntheen paloa – ja möykkäki semmukanen. Jotaki nuorisomussiikkia net siinä pihala luukutit, omia ajatuksiakhaan siinei oikhein meinannu kuulla.

Aattelin siinä vain itekseni, että kuinkhaan tuolla porukalla korvat toimii enhään muutaman vuojen päästä.

Ennenkö mie pääsin kaupan ovesta sissään, siinä porthaila vasthaan tuli ulkomaalasen näkönen käkkäräpää ja piti aivan kauheata elämää. Ei mithään rotia. ”Saattanan rrassisti, rrassisti!”, se huusi ovelta kaupan sisäle kurkku suorana. Mie aattelin, että mie en ota asihhaan mithään kantaa, mutten voinu olla puuttumatta ko se alko huuthaan sitä sammaa mullekki, vaikkemmie ollu koskhaan aiemmin sitä äijää etes nähny.

No mie kysäsin siltä, että mitässie kuule siinä oikhein mesoat ja möykkäät, ja sanoin että istuppa alas rauhassa ja kerro mikä sinua oikheen riipii. ”No kuule, mine kerto sinule”, se alotti, ”Mine olen juurri tullut tane Lapiin toita tekeman, ja rrasisti muuja ei muu mulle tavarat!”

Äijän höpötys tuntu minusta rohki ouvolta, molen tuntenu kylän kauppihhaan Saulin vuosikymmenet ja aina son tullu kaikkien kans hyvin toihmeen – niin omien ko tuntemattomampienki. Ja jopa ruottalaisten.

     ”No mutta mie en ole ainakhaan tehny sulle mithään, mitä sie mulle huuat?”

     ”Te suomalaise olla kaiki rrasistit, ja sina, kaiki rrasistit!”

No mieki aloin siinä sitte jo vähhiin hermostua ukole, roput meinasit pallaa ko kethään en ole elämäni aikana sorsinu. Paitti mitä nyt penikkana vähhiin kysseenalastanu ruottalaisia väylän toisela puolela, ko niillon aina ollu – niin kauan ko mie muistan – papan piilit ja mamman pensat. Naisekki net Suomen puolelta veit, nait poikki väylän toisele puolele heti kö vanhempien valvova silmä alko pikkusenki lurpattamhaan. Muttei se vainkhaan rasismia ollu, mie huomasin vähän vanhempana, että samalaisia vatipäitä, maitonaamoja ja meänkielen höpöttäjiä nekki olit ko mekki. Paitti rutosti rikhaampia. Ja ruottalaisia.

Mie sanoin siinä äijäle, että ootappa tässä ko mie käyn kysymässä kauppihhaalta, että mikä sitä oikhein riipii. Marssin kauphaan rinta rottinkilla muina miehinä ja morjestin Saulia jo ovelta. Soli naamaltansa aivan punanen, naama ko se petolinnun mailmankuulu pahempi puoli. Se poka puristi käsiä nyrkhiin, eikä meinannu saaha heitäkhään sanottua. Mie menin sitte varovasti lähemäs kysyhmään, että oleksie kunnossa, ko sie näytät käyvän vähhiin kieroksila.

Sauli siihen, että joo, äsken tässä kävi yks nepukatnessari, yritti ostaa kärrin täynä evästä, ja sitte ko hän oli lyöny tavarat kassakonneesheen, oli alkanu tinkihmään hinnasta. Sano, että ei se niistä ostosksisthaan koko seittämääkymppiä maksa. Kakskymppisen oli lyöny pokkana pöythään ja alkanu lappamhaan tavaraa pusshein, mutta ei sitä voi pikkukylän kauppias alkaa mithään alenuksia kaikile antamhaan, ko omakki alennukset tukkuliikheiltä on vuojesta toisseen enämpi ja enämpi kivien ja kantojen takana.

Soli Sauli sanonu sille enklanniksi – se ko sitä vähhiin ossaa – että maksat senki ektomorhvi sentilheen oikean hinnan tai lähet menehmään. Äijä oli alkanu syyttähmään Saulia rasistiksi ja Sauli oli roikassu sen niskasta ja persseestä pihale. Siitä etheenpäinhän mie olin sen tapahtuman jatkon sitte nähnykki.

Mie tulin takasin ulos ja kävin kysymässä ukolta, että oliksie ihan tosishaan alkanu turhaan vänkäähmään ja tinkaahmaan. Vastas musta mies että joo, että heiläpäin se kuuluu kulttuurhiin, ja muut pitävä aivan pöljänä jos sen suohraan maksaa mitä myyjä tajuaa pyytää. Mie yritin selittää sille, että niin kuule varmastikki teilä, muttei meilä täälä Nuuskakairassa. Ko met väylänvartiset sanoma että hinta on tämä, niin se on justhiinsa se. Niin meile ko muilekki.

Äijä vahtas minua niinkö molisin aivan pörrö.

     ”Ei tinka…? Etelassa kaverit kerto eta Lapissa tinka niinku meia bassaaris…”

Sillommie aloin tajuamhaan, ettei se vissinkhään ilkeyttänsä ollu maksamatta jättänny. Oli vain äijä tullu pikkusen harhaanjohetuksi, ko ei ollu ymmärtäny meän Nuuskakairan kauppakulttuuria.

     ”Kuule, on tainheet sinun kaverit sinua vähhiin jekuttaa… Kyllä non kuule hinnat täälä niinkö sielä etelässäki… Kävisimmäkhään met sopimassa ja lyömässä kättä kauppihhaan kanssa, niin saisimma asiat selvitettyä ja että jäis kaikile parempi mieli…”

No, sevverran olit ukola jo kierrokset laskenheet, että met päätimä lähteä yhessä käyhmään Saulin luona sopimassa.

Ukko selitti pokkana Saulile miten soli luullu asioitten menevän, makso sentilheen oikean hinnan ja hövelinä miehenä Sauli lykkäsi sitte koko porukale, niinkö mullekki, eskimot kaupan pääle. Niinhän se sitte meni niinkö pitiki, suut makeaksi ja paanale.

Ei net sitte vaihtunheet kylttyyrit täälä meänperälä, eikä tulekhaan vaihtumhaan, ainakhaan niin kauan ko meänperän ihmisillä on asihhaan mithään sananvaltaa.

IE

Kuva: lutz6078 / Pixabay

4 Comments

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *