Musiikkitalo

Eilen illalla kokoonnuimme – jälleen kerran – kuukausittaiseen ystävien kokoontumiseemme Helsingin Musiikkitalon kahvilassa.

Ryhmämme koostuu ihmisistä, jotka olivat mukana erään itsensäkehittämisohjelman eri tapahtumissa ja kokoontumisissa vuosina 2018 – 2019.

Useista kymmenistä tuona aikana oman kehittymistiensä aloittaneesta jalostui aika pian aloittamisen jälkeen noin kymmenen läheisen ystävän ydinryhmä, joiden mielestä vertaistukialasistumiset olivat oiva lisä kaikkeen koulutuksissa opittuun. Saman pöydän ääreen haluttiin palata yhä uudestaan, keskinäinen luottamus ja avoimmuus ovat kehittyneet ja kasvaneet yhdessä ollen, yhdessä toimien, ajan kanssa.

Olemme kokoontuneet vuoden 2018 alusta lähtien kerran kuukaudessa viettämään laatuaikaa yhdessä ja keskustelemaan luottamuksella ja ymmärryksellä kaikesta siitä, mitä elämässämme on milloinkin menossa, tulossa ja tapahtumassa. Tukemassa toisiamme kaikissa eteemme tulleissa haasteissa, siinä missä iloitsemassa yhdessä myös toistemme onnistumisista ja menestyksestä.

Niissä upeissa ihmisissä, jotka ovat halunneet jäädä mukaan yhteisen itsensäkehittämisvuotemme jälkeen, tiivistyvät hyvä fiilis, positiivisuus, keskinäinen sympatia sekä sydämen halu kokoontua yhteen. Olen sanomattoman iloinen ja ylpeä jokaisesta heistä – niin eilen paikalla olleista kuin niistäkin ryhmämme jäsenistä, jotka eivät eilen paikalle päässeet – ja siitä, että niin monista elämänsä koettelemuksista ja haasteista huolimatta he ovat jaksaneet roikkkua mukana, tehden aina parhaansa toisten kuuntelemisessa, tsemppaamisessa ja tukemisessa.

Oli myös iso ilo kuulla, että monella siinsi horisontissa uusia mahdollisuuksia, niin elämässään, työssään, kuin itsensäkehittämisessäkin. Kaikista mukana olleista oli aistittavissa positiivisuus ja tulevaisuudentoivo, suuret suunnitelmat ja tavoitteet. Kaikki tuo lämmitti sydäntäni syvältä.

Siinä, missä minä olen aina kokenut saavani tästä aivan erityisestä ystäväpiiristämme energiaa, rakkautta ja tukea, ja tuntenut tulevani kuulluksi, hyväksytyksi ja vastaanotetuksi juuri sellaisena kuin olen, toivon sydämestäni että jokainen muistakin paikalla olleista palasi eilen illalla kotiinsa sydän täynnä rakkautta ja kiitollisuutta, tuntien yhteisyyttä ja sielujen sympatiaa meidän kaikkien kanssa.

Kiitos ystävät rakkaat, ensi kertaan. 🙏

Vajaan kuukauden päästä taas tavataan 💝

IE

Kuva: PublicDomainPictures / Pixabay

Add a Comment