Naamiot revisited

Joskus aiemmin kirjoitin naamioista ja siitä, miten käytämme niitä toistemme kanssa tekemisissä ollessamme, manipuloidaksemme toisia toimimaan oman tahtomme mukaisesti.

Mutta kuinka moni meistä ymmärtää noiden samojen naamioiden toimivan myös sisällämme, meille itsellemme? Kuinka monen kohdalla naamioiden avulla, niiden takana yritetään selvitä historiasta, tästä päivästä, siinä, missä valmistautua tuleviinkin koitoksiin?

Jopa oman päämme sisällä puhumme – usein yrittäen, joskus onnistuenkin – haasteita ja tilanteita meille itsellemme pienemmiksi ja niissä selviämistä helpommaksi. Miksi teemme niin? Miksi yritämme peittää jopa itseltämme omat pelkomme ja oman ahdistuksemme?

Kuinka monelle meistä joka paikassa pärjääjän naamio on peittämässä lapsuudessa saatua hylätyksi tulemisen ja sitä kautta omillaan pärjäämisen pakon haavaa? Kuinka monia puolestaan me olemme omassa elämässämme lätkineet korville tuolla samalla, meille opetetulla pärjäämisen pakolla?

Kuinka monta kanssaihmistä olemme hylänneet henkiseen autiomaahan ajatuksella: Muuttakoon hän hiekan vedeksi ja selviytyköön yksin?

Puhutaan sukupolvesta toiseen välittyvistä uskomuksista ja universaaleista totuuksista. Kuinka paljon helpommaksi tai vaikeammaksi elämämme tulisi, jos yrittäisimme parhaamme mukaan luopua naamioistamme, paljastamalla maailmalle todellisen minuutemme?

Helppoa se ei missään nimessä olisi, naamioihin kun liittyy niin paljon kaikkea, jopa vuosikymmeniä mukanamme kuljettamaamme selviämisen taakkaa. Täytyy yrittää vaikuttaa kanssaihmisille – jopa monelle niistä kaikkein läheisimmältä tuntuneista – paremmalta, voimakkaammalta ja pystyvämmältä mitä todellisuudessa onkaan.

Omalla kohdallani kirjoittaminen, bloggaaminen ja kaikki siihen liittyvä on ja on ollut omalta osaltaan naamioiden riisumista. Sen paljastamista, että minussa on ja minusta löytyy niin paljon kaikkea itseeni ja tunnemaailmaani liiittyvää, jota en ole voinut tai uskaltanut tuoda esiin aiemmin elämäni aikana. Asioita, joista minua nuoruudessani pilkattiin. Asioista, joita ”mies ei tee, ei ilmaise tai ei ole”. Asioista, jotka oli pakko yrittää peittää vahvan ja kaikista haasteista hymy huulillaan ja tukka hyvin selviytyvän miehisyyden naamion alle.

Yrittää.

Jotain alkukantaista, ja uskallan väittää, jopa perimäämme liittyvää peloissamme ja niihin liittyvissä naamioissa on. Ihmislajin kehityksen alussa yhteenliittyminen ja heimojen suuri koko antoi voimaa ja mahdollisti selviämisen vihamielisessä ympäristössä, vihamielisessä maailmassa. Omilleen, yksin jääminen tarkoitti varmaa kuolemaa.

Tänä päivänä hengissä selviämisen ajatus on kauempana, mutta alitajuisesti kannamme kuitenkin tuota yhteenliittymisen tarvetta ja sen kääntöpuolena yksin jäämisen pelkoa mukanamme, kamppaillen niiden kanssa joka päivä.

On helppoa uskotella itselleen tietoisessa mielessään, että pärjää aina yksin.

Se, suostuuko tuon uskottelunsa uskomaan alitajunnassaan, on kokonaan toinen juttu.

IE

Kuva: OpenClipart-Vectors / Pixabay  (muokattu)