Sadasviideskymmenes

Tämä on sadasviideskymmenes blogikirjoitukseni.

Edellisen kerran puutuin kirjoitusteni määrään silloin kun ylitin sadan kirjoituksen rajan, mikä tapahtui viime marraskuun alussa.

Vieläkään en ole yhtään viisaampi siitä, mitkä kirjoitukseni iskevät lukijoihin ja mitkä eivät. Jotkut tilitystekstit toimivat, samoin tietyt murrejutut, toisaalta eivät kaikki noistakaan.

Kyllä, tiedän että numeraalisia määreitä ei varmaan kannattaisi edes seurata, mutta kun Blogger heittää ensimmäisenä sisään tultua aina päin näköä viimeisimpien muutaman kymmenen kirjoituksen luku- ja kommenttimäärät siinä missä kaikkien julkaistujen tekstienkin määrän, niin yritä siinä sitten itseksesi feikata kädet silmien edessä, sormien välistä tirkistellessäsi, että ”en katso, en katso, en katso…”

Ja toisaalta, toden totta, noiden numeroiden takana oleville ihmisillehän myös minä kirjoitan (tai ainakin luulen kirjoittavani, useimpien bloggaajien tapaan), vaikka usein tuntuu siltä, että ainoat ilmoille hihkutut kone-hurraat tuntuvat tulevan Bahrainin boteilta tai Trumplandian suurkaupunkien kliinisistä tietokonesaleista.

Monet lukijat näyttävät pitävän tekstejäni turhahkona tunneripulointina, arvottomana ajatusakrobatiana tai pelkkänä kielellisenä onanointina, toisaalta itselleni on aivan yksi ja sama mitä he päissään pyörittelevät (pun intended). Taustaani ymmärtämättömien ja minua tuntemattomien ihmisten kierreheitot tai ammattitrollien ja vastarannan kiiskien pseudo-arvokkaat mielipiteet eivät minua kiinnosta.

Toisaalta tosiystävien kiitos ja kannustus lämmittää aina.

Jos haluaisin pelkästään miellyttää lukijoitani, minun ehkä olisi paras tehdä maailmalle palvelus ja lopettaa bloggaamiseni tähän paikkaan. Mutta ei niin vauhdilla, tuota tuskin tulee tapahtumaan, vaikka ajoittain epäusko ja trollipartisaanien hyökkäykset henkiseen selustaani horjuttavat luottamustani. Aina tästä on kuitenkin noustu ja noustaan vastakin.

Takaisin tähän perjantaihin ja nykyhetkeen.

Korona sekoittaa kuvioita työpaikalla, allekirjoittanut kuitenkin porskuttaa vielä ainakin tänään toimistolle kikkailemaan etäyhteyksiä kuntoon, mikäli ensi viikolla määrätään etäilemään pysyvämmin. Nyt tuohon on annettu – rivien välissä – pelkästään mahdollisuus, jonka olisi voinut tulkita myös vaimeana kehoituksena.

Viikonloppu alkamassa, mennään jo aika haipakkaa kohti maaliskuun puoltaväliä. Tuntuu kuin joulu olisi ollut aivan äsken.

Mihin aika katoaa?

IE

Kuva:  OpenClipartVectors / Pixabay

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *