Heiluri

Siinä vaiheessa kun hallitus alkoi lepsuilla ihmisten liikkumisrajoituksissa Uudenmaan eristyksen poistamisen jälkeen, alkoi pikkuhiljaa ilmetä ennusmerkkejä tulevasta korona-whiplashista.

On nimittäin fysiikan peruslakien mukaista, että kun (pidättymisen ja rajoittamisen) jousi viritetään tarpeeksi tiukalle, ja jossain vaiheessa lukitukset irroitetaan tai ne murtuvat, singahdetaan silmänräpäyksessä yhdestä ääripäästä toiseen. Jouseen varastoitunut energia purkautuu hallitsemattomasti arvaamattomiin suuntiin, pahaa aavistamattomiin vastaanottajiin.

Se on kylmää teoreettista fysiikkaa samalla tavalla kuin ihmistieteitäkin.

Merkkejä henkisen lukituksen murtumisesta on jo olemassa, hallituksen ja viranomaisten esittämillä hartailla toiveilla ja silmien räpsyttelyillä ei ole ollut paljoakaan arvoa tai merkitystä.

Ihmiset liikkuvat, kokoontuvat ja parveilevat yhä enemmän ja koko ajan suuremmissa ryhmissä. Varovälit tulevat koko ajan pienemmiksi esimerkiksi kaupoissa ja ostoskeskuksissa. Autoparkit ovat taas lähes täynnä, ihmisiä on etenkin viikonloppuisin marketeissa koko ajan enemmän.

Ylimielisimpien välinpitämättömyys yhteiskunnan heikoimpia kohtaan alkaa pintautua, ”minä-itse-öykkäriyden” heiluri heilahtaa voimalla toiseen ääripäähän. Siihen, jossa tiukoista rajoista irti pyristelevä, ympäriinsä räkivä, toreilla ja turuilla tautia levittävä ignoramus kurmottaa yhteiskunnan heikoimpia ja vähävoimaisimpia ja heistä huolehtivia, niin omaisia kuin sairaanhoitoakin.

Hyväkuntoisimmat keski-ikäiset, nuoret aikuiset ja nuoriso, joita toisten ihmisten elämä tai selviäminen eivät kiinnosta, tekevät liian usein aivan kuten haluavat. Toisaalta tuo on ala-arvoinen tapa tavoitella huoltosuhteen paranemista, mutta minkäpä ihmisten nautinnonhalulle ja lyhytnäköisyydelle tekee.

Tuo ei ole tyhmyyttä tai tietämättömyyttä, vaan mitä irstainta itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä.

Ihmisen on helppo ymmärtää käsite minun, etenkin kun on kyse omista oikeuksista. Mutta sitten kun aletaan puhua asioista ja etenkin vastuista, jotka kuuluvat kaikille, ne eivät tunnu kuuluvan kenellekään – törmätään ajatteluun: ”Kun nuo toiset hoitavat hommansa niin minun ei tarvitse”.

Mutta pitäkööt nämä valtakunnan minä-itset huolen siitä, että nauttivat elämästään juuri nyt, sillä aikanaan, yhden tai useamman vuoden tai vuosikymmenen päästä he tulevat käymään oman koronasotansa jonkin toisen viruksen kanssa.

Silloin he eivät ole enää yhtä vahvoja ja vastustuskykyisiä kuin tänään ja kohtaavat todennäköisesti omassa elämässään, ja ehkä myös kaikkein rakkaimpiensa kohdalla sen saman kohtalon, jota he herran vuonna 2020 nyt kaikkein vähimmille ja vähäväkisimmille tarjoilevat. Siinä hetkessä on enää turha miettiä, olisiko silloin kerran pitänyt sittenkin tehdä jotain toisin.

Herätkää ihmiset, herätkää nyt kun mahdollisuus siihen vielä on.

Malttia, hieman uhrautumista ja runsaasti todellista yhteistyötä, etenkin tulevana kesänä. Purkakaa jousienne jännite rakentavasti ja positiivisesti itseenne ja omaan kehittymiseenne neljän seinän sisällä, ei muihin ulkona.

Sillä tavalla mahdollisimman monella on parhaat mahdollisuudet selvitä.

IE

Kuva: Peggy ja Marco Lachmann-Anke / Pixabay (kooste kahdesta kuvasta)