Luottamusinflaatio

Niinpä.

Jo hyvä ystäväni Abe Lincoln tiesi aikanaan, kuinka paljon mihinkin voi sosiaalisessa mediassa ja laajemmassa mittakaavassa koko internetissä luottaa. Asiasta on aivan selvät todisteetkin meemissä tuossa yllä.

Katsokaa vaikka.

Olen kirjoittanut jo pitkään internetin ja sosiaalisen median luotettavuudesta, siinä samassa missä ihmisten yleisestä luotettavuudesta, niin tietoverkoissa kuin – niin valitettavaa kuin se onkin – monessa tapauksessa aivan kasvokkainkin.

Ainoa asia, johon somessa tai edes ihmiselämässä voi todellisuudessa luottaa on se, että äärimmäisen harvaan vaikuttajaan, ihmiseen tai entiteettiin voi luottaa.

Esimerkiksi tuossa edellä esittämässäni meemipelleilyssä on monen kuuluisuuden ajatuskukkasiksi istutettu mitä ihmeellisempiä kommentteja, lentäviä lauseita, tai aivopieruja, joiden sisällön ja todenmukaisuuden alittaa ainoastaan niiden kasvottomien luojien rehellisyyden täydellinen puute.

Tätä ei pitäisi enää kenenkään pohtia saati ihmetellä, sillä loppujen lopuksi tuollainen halpahintainen ajatus-, meemi- ja kuvamanipulatio on ainoastaan paskavalejäävuoren huippu. Sen vuoren, joka kaatuu päällemme joka päivä internetissä seikkaillessamme.

Netissä kaiken maailman wannabe-vaikuttajien maailmannäkemykset ja -käsitykset hyökäävät silmille kuin se proverbiaalinen yleinen syyttäjä. Keuhkoamisen malliin: ”Nyt kerron teille koko totuuden asiasta X”, pitäisi kuitenkin nostaa niskakarvat pystyyn kaikilta niiltä, jotka haluavat oikeasti tietää.

Kävin jokin aika sitten aivan mielenkiinnosta pikaisesti mukana some-ryhmässä, joka oli perustamassa erästä tapahtumaa. Koska ryhmän toiminta oli aivan aluillaan, siellä yritettiin löytää korkean tason linjauksia siihen, mitkä asiat olisivat ryhmäläisille niin tärkeitä että niitä kannattaisi ajaa ja nostaa ryhmän ohjelman ja toiminnan ohjenuoraksi.

Tiettyihin tavoitteisiin keskittyviin ja niille toimintansa perustavien ryhmien jäsenet ajattelevat lähtökohtaisesti asioista hyvin pitkälti samalla tavalla. Kun lisäksi ajatukset (tai voisihan noita ehkä teeseiksikin sanoa), oli kirjoitettu jo lähtökohtaisestikin selvien suuntaviivojen ja arvovalintojen mukaisiksi, oltiin sanalla sanoen jännän äärellä.

Kartoituksessa ei siis haettu todella erilaisia ja yksilöllisiä mielipiteitä, vaan otettiin lähtökohdaksi joidenkin ryhmän vetäjien näkemykset, ja niihin vastausvaihtoehdoiksi yli-yksinkertaistaen Kyllä, Ei ja Vaarin housut (eli se kolmas, mitäänsanomattomin vaihtoehto).

Onko siis ihme, että lähtökohtaisesti tiettyihin ennakko-oletuksiin ja väittämiin muotoiltuihin ryhmäkysymyksiin voi vastata vain yhdellä tietyllä väitetyllä oikealla, ryhmän hyväksymällä tavalla tulematta leimatuksi trolliksi, pervertiksi tai paskatehtailijaksi?

Onko ihme, että noista lähtökohdista eri kysymyksiin jäsenten Samaa mieltä-vastausten määrä oli kaikissa kysymyksissä lähellä sataa prosenttia? Ja onko ihme, että samanlaisia kannatusprosentteja näkee nykyisin vain tiettyjen valtioiden presidentinvaalituloksissa?

Jos kysymyksiin istutetaan lähtökohtaisesti niin sisällöllisesti, kuin rivienkin väliin ajatus: ”tämä meidän juttu on hyvä, tuo toinen on paha, emmehän me halua toimia ja ajatella kuin nuo toiset”, niin onko ihme, että tuloksista saadaan juuri halutunlaiset?

Totuuden, rehellisyyden ja todellisen tasa-arvon valoa vaan kaikille. Tuo ryhmä sai minun puolestani jäädä jo muutaman päivän jälkeen, ehkä he pääsevät nyt keskenään siihen selvästikin tavoittelemaansa Pohjois-Korean äänestysprosenttiin ja täydelliseen yksimielisyyteen.

Toisaalta yllä kertomani on vain yksi, pienimuotoinen ja vaaraton esimerkki, missään ryhmässä kun ei ole pakko olla mukana jos sen toiminta ei resonoi. Noissa ryhmissä roikkuvat mukana ne, jotka ajatusohjailua ja edeltä kirjoitettuja askelkuvioita kokevat tarvitsevansa – ryhmässä kun on aina helppo tanssahdella muiden samalla tavalla ajattelevien kanssa.

Ja mitä sitten jos et ajattele asioista samaan tapaan kuin ryhmän suurin osa?

Yritätkö tuoda esiin enemmän tai vähemmän äänekkäästi omaa mielipidettäsi, yritätkö kestää ryhmässä hiljaa mukana nauttien niistä pienistä hyvistä asioista joita koet ryhmästä saavasi (”kun ystäviäkin on siellä mukana”), vai oikaisetko porukasta pihalle heti kun huomaat ryhmän perseilykertoimen ylittäneen sen tason, mitä koet itse sietäväsi? Jokaisella valinnalla on seurauksensa.

Totuus ja rehellisyys.

Siinä kaksi sanaa, jotka tulevat arkaaisoitumaan, liudentumaan arvottomiksi ja katoamaan sanakirjoistamme seuraavan 20 vuoden kuluessa. Tai sitten ne saavat niin monien muiden aikanaan tärkeiden sanojen tapaan aivan uuden, jotain aivan muuta tarkoittavan merkityksen, jolla pestään pois kaikki se, mikä oli kerran hyvää ja arvokasta.

Tervetuloa reaalimaailmaan ystävät.

IE

Kuva: Abraham Lincolnin itsestään julkaisema selfie-meemi jostain internetin historian syvyyksistä.