Erase / Rewind
Vaikka kesät ovat yleensäkin suhteellisen hiljaista aikaa blogimaailmassa, on keväällä alkanut koronaepidemia muuttanut selvästi ihmisten kiinnostuksen kohteita ja kiinnostuskertoimia tavallistakin kovemmalla kädellä.
Lukijoita, heidän taustojaan ja tekosiaan seuraavalle Google Analyticsille kylmine numeroineen ei käy vastaan urputtaminen, se kertoo selvääkin selvempää kieltään siitä suunnasta, johon ollaan lipumassa. Toki kesä on myös minulle rauhoittumisen aikaa, joten tekstejä ei synny samaa tahtia kuin aikaisemmin.
Toisaalta olen ehkä myös saavuttanut kirjoittajana tietynlaisen kulminaatiopisteen, muutamaa harvaa luottoihmistäni lukuunottamatta kylmä hiljaisuus kun ei ole omiaan rohkaisemaan ja kannustamaan tietokonenäppäimistön käyttöön luovassa saati edes tuotteliaassa muodossa.
Ehkä kuitenkin on vielä niitä, jotka haluavat löytää allekirjoittaneen, tekstini, elämäni ja maailmani uudestaan, ehkä jotkut jopa ensimmäistä kertaa. Siksi kehotan teitä lukemaan tekstejäni koko blogiurani varrelta, tykkäilkää tai tökkäilkää, ihastukaa tai vihastukaa.
Valitkaa silmäiltäväksenne niitä tekstejä, joiden nimet tai kuvat resonoivat. Suuri osa teksteistäni on ajattomia, niissä on puolensa ja puolensa, tulokulmansa, näkökulmansa ja vastakulmansa. Vahvat kontrastit, näkemyserot ja kommentit kuuluvat tekstiin kuin tekstiin, asiaan kuin asiaan.
Lähes puolentoista vuoden aikana kirjoittamissani yli 170 blogitekstissä on mistä valita.
Olkaa hyvät.
Hyvää kesää toivottaen,
IE
Musiikki: The Cardigans : Erase / Rewind