Nuoren miehen kertomaa

Tuskin olin viidettä ikävuottani loppuun käynyt, kun vanhempani alkoivat saada tarpeekseen jatkuvista vihanpurkauksistani niin sisaruksiani, ystäviämme, naapureitamme, kuin aivan tuntemattomiakin ihmisraukkoja kohtaan.

Milloin paukutin pikkusiskoani talkkunalautasella päähän, milloin potkin kurillani naapurin lihavaa leskeä polveen, tai yritin koetella pihaan saapuneen, pientä almua ja leipäpalaa matkaevääkseen anoneen vaeltavan munkin pakaralihasta navetan nurkasta löytämäni ruosteisen puukon kärjellä.

Pahinta asiassa oli, etten itsekään tiennyt mistä ilkeyteni ja pahansuopuuteni johtuivat. Asuinhan ympäristössä, joka suorastaan jumaloi kaltaisiani vaaleahiuksisia keppostelevia pikkuviikareita.

Silti en muista olleeni lapsena koskaan iloinen tahi onnellinen. Pelko minua alati eteenpäin ajoi, tuo sisälmyksiäni metsästyspuukon lailla kalvanut tunne, joka ei ole koskaan hellittänyt otettaan minusta.

Muistan myös lapsuudesta lähtien joka yö toistuneet painajaiset. Unet, joissa jouduin milloin kenenkin hengiltä ottamaksi. Unet, joissa kuolin yö toisensa jälkeen mitä kauheimmin ja tuskallisimmin tavoin. Uneni olivat täynnä sotaa, voimattomuutta, pelkoa, tapetuksi tulemista, sielun erkanemista ruumiista.

Unieni öisillä taistelukentillä tykit ja musketit paukkuivat, kuolevat sotilaat ja rammat sotahevoset kiljuivat kilvan tuskaansa, suorat ja käyrät miekat iskivät yhteen ja kaikkein huono-onnisimmat – tai se mitä heistä oli jäljellä – kärsivät helvetin tuskia välskäreiden kursiessa heitä kokoon parhaansa mukaan.

Ne, jotka selvisivät hengissä yhdestä taistelusta rukoilivat kuolevansa ennen seuraavaa. Tulisi sydänkohtaus, tykinkuula tai helvetti soikoon, tappaisi edes kuppa. Tai voisipa kaikkivaltias pamauttaa pallosalaman kalloon ja armahtaa tuskasta.

Minulle tuollainen periksi antaminen ei kelvannut – minä poika se vain yritin juosta yö yön jälkeen kuolemaa karkuun sen minkä pikkujaloistani pääsin.

Aikaa myöten, nuoreksi mieheksi varttuessani aloin löytää unistani kaavaa, jopa selvää logiikkaa. Uneni kasvoivat ja kehittyivät kanssani, ja aloin ymmärtää joka yö enemmän näkemästäni.

Jollain käsittämättömällä tavalla lapsesta asti kokemani öinen kauhu alkoi tuntua tutulta, lähes kuin ystävältä joka saapuu tervehtimään joka yö. Tiesin jo ennen nukkumaan menoani tapaavani taas vanhan tutun. Tiesin, että minun pitää joka yö kohdata kuoleman kauhut silmästä silmään, jonka jälkeen vastaanottaisin taas seuraavan aamun voittajana.

En tosin vielä siinä vaiheessa tiennyt mitä kaikilla voitoillani tekisin tai mikä niiden merkitys tulisi tässä elämässäni olemaan, mutta pian se selviäisi. Pian olisin valmis kohtaamaan edellisen elämäni.

Entisen itseni.

IE

Kuva: giselaatje / Pixabay

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *