Ihmistä Etsimässä – syyskuun 2020 luetuimmat
Tervetuloa syyskuun 2020 luetuimpien blogikirjoitusteni pariin.
Täällä jälleen kuukautta vanhempana, ehkä hieman viisaampana, mutta ehdottomasti ainakin viiksekkäämpänä.
Myös tässä kuussa hyvä vauhti on jatkunut niin tekstien tuottamisessa ja kuin niiden lukemisessakin. Tästä tuloksena koko kuukauden jatkuneet, blogiaikani parhaat sijoitukset Suomen parhaiden blogien eli Blogit.fi:n Ihmissuhteet ja häät-ryhmässä. Kuukauden alun yhdeksänneltä sijalta olen nyt kivunnut kolmeksi viime viikoksi seitsemänneksi.
Sydämellinen kiitos teille kaikille jotka olette olleet nostamassa minua TOP-kymppiin ja pitämässä siellä! 🙏
Myös muussa mielessä saavutin tämän kuun aikana erään virstanpylvään: 200 kirjoitusta vuoden 2019 maaliskuussa alkaneessa harrastuksessani. Sinänsä tuolla kirjoitusten kokonaismäärällä ei ole niin merkitystä, mutta kiinnittipä tuo tasaluku kuitenkin huomioni Bloggerissa pyöriskellessäni.
Kun vielä lisäksi tekstieni lukukertojen määrä on juuri ylittänyt 16 000, on etenemistä tapahtunut laajalla rintamalla. Monelle lukijoiden palvomalle mainstream-bloggarille tuo voi olla numeroina naurettavankin vähän, kaltaiselleni niche-kirjoittajalle kuitenkin jokainen lukija ja lukukerta ovat rajaton kiitollisuuden aihe.
Esiintyipä tekstieni peukuttajien joukossa myös näillä leveysasteilla eräs harvinaistakin harvinaisempi outolintu. Ne, jotka ovat lukeneet tekstejäni hieman enemmän, tietävät. Ehkä ihmeiden aika ei ole vielä ohi, ehkä on, mistä minä tiedän?
Kuukauden luetuimpana tekstinä on ollut kanssa-bloggajani Unnan (Suomalainen Opettaja Maailmalla) ja hänen kissansa Sisun selviämistarina Vietnamista kotomaan maaperälle koronaisen maapallon puolelta toiselle (Sisukkaat vihdoinkin kotona).
Selvästikin rohkeitten, inspiroivien ihmisten ja valloittavien karvakorvien hyvän mielen tarinoilla on kantavuutta ja kuuluvuutta, sillä myös koko vuoden 2020 luetuimpien listallani tuo teksti hyppäsi yhden päivän aikana suoraan kakkoseksi, ja nyt koputtelee jo kaikken aikojen listani viiden luetuimman kannoilla.
Kirjoitin muutenkin hyvin mielelläni Unnasta ja Sisusta, sillä Unnan koko tarina Vietnamiin muutosta alkaen, hänen työstään ja elämästään siellä, paikallisen kulttuurin ja tapojen kuvaamisesta, Unnan ja Sisun tapaamisesta ja loppujen lopuksi palaamisesta monen mutkan kautta onnellisesti Suomeen kaipaa ehdottomasti lisää näkyvyyttä ja julkisuutta.
Koko tarinasta saisi todella hyvän kirjankin. Unnaaaaa, wink, wink…! 😉😉😉 Jäämme odottamaan… 👀
Ja nyt, naiset ja herrat, tilastot on taas päivitelty kohdalleen, eli seuraavassa viime viikon, menneen kuukauden ja kaikkien aikojen luetuimmat tekstini, olkaa hyvät:
Viikon 23.9.2020 – 29.9.2020 luetuimmat
- Sisukkaat vihdoinkin kotona (25.9.2020)
- Latukka (23.9.2020)
- Kotikonnuille (22.9.2020)
- Kutvonen (19.9.2020)
- Peilikuva (28.9.2020)
Syyskuun 2020 luetuimmat
- Sisukkaat vihdoinkin kotona (25.9.2020)
- Kun olen mennyt (7.9.2020)
- Huijareita ja pyhimyksiä (12.9.2020)
- Latukka (23.9.2020)
- Kutvonen (19.9.2020)
Kaikkien aikojen luetuimmat top 5
- Tanssijatar (1.6.2019)
- Blogi bloggarum, summa summarum – alkumatkan huomioita blogien maailmasta (18.6.2019)
- Karma, karmeampi, karmein? (10.1.2020)
- 61 hengentuotetta (19.8.2019)
- Miten meni, noin niinku omasta mielestä? (11.7.2019)
Otan mielelläni vastaan kommenttejanne, kysymyksiänne ja huomioitanne mailiosoitteessani ihmista.etsimassa@gmail.com.
Voitte luonnollisesti kommentoida myös suoraan blogieni yhteyteen, Facebook-sivulle, tai Ihmistä Etsimässä Messengerin kautta, kiitos.
Tervetuloa toivontäyteinen lokakuu! 🙏
IE
Kuva: Ana Krach / Pixabay (muokattu)