Peilikuva
Kädet taskussa matkalla Karvakon Kesoilille aamukahville ja ostamaan tupakkaa.
Aurinko on jo korkealla, työttömänä on aikaa lepäillä vaikka yli puolen päivän. Linttaan astutut yliaikaiset kävelykenkäni ottavat vauhtia kuljettaakseen minut kahvion ovesta sisään, tiskin takana ovat vastassa kauniit ystävälliset kasvot arktista lämpöä tuikkivine tummine silmineen. Kas, Esterihän se siinä…
”Huomenta Eskimo!”
”Huomenta! Ei James Ponti malttanukaan pysyä poissa?”
”Pysyä pois? Mitässie oikhein meinaat?”
”Just pari minuuttia sittehän sie tästä lähit, haalarit päälä ja aurinkolasit päässä, teit varmaan nurkan takana James Pontin vaatevaihon ja tulit minua härnäämään. Hauska juttu, joo…”
”Älä höpötä, koska sie olet minut muka haalarissa nähny?”
”Heh heh, no ainaski joku aivan sinun näkönen, kokonen ja kuulonen justiin kävi, osti kahvit ja pullat sen työporukalle ja kaks askia norttia sinun piikkiin. Rapiat viiskymppiä, eli rahat tänne vain.”
”Mille työporukalle? Ei helvetti, kysyikkö kuka se äijä oli?”
”No en tietenkään. Sie se olit pöljä, tunnusta, kyllähän mie nyt sinut tunnen.”
Niin voisi olettaa… Viikonloppuisin meillä oli Esterin kanssa tapana tarjota toisillemme Viisikko Pubin yhteisen karaoke-illan jälkeen pohjoisen gastronomian huipputuotteita: hyvin riippunutta Javaruksen sonnia paraatikunnossa ja Savukosken parasta herkkutorttua. Siinä kaikki. Jotenkin vaan viikonvaihteiden kännisäätämisestä oli helvetin vaikeaa hypätä mihinkään vakituisempaan.
En halunnut lehmää vaan pelkän maidon, toisaalta lehmääkään ei tarvinnut erikseen lypsyille houkutella, vaan useimmiten mansikki itse soitteli jo puolen viikon maissa audienssia kiehnäten. Pakkohan sitä oli, usein jo pikkulauantaina. Puhdasta voittoa molemmille.
”Älä Pauli viitti kiusata vanhaa naista näin aamusta!”
”Mikä vanha sie muka olet, verevä nainen parhaassa iässä. Ihan soiva peli, olit viime lauantainaki jos mie nyt oikhein muistan. Enkä mie nyt niin tillintallin ollu, panetti ko palokunnan hevosta. Ja sullon näköhjään seisomistyylistä päättäen vieläki huulet rohtunheet…”
Esteri repeää tiskin takana kuin pahainen teini. Lauantaiyönä se melkein tuntuikin siltä, paitsi ettei revennyt.
Siinä Esterin kanssa hekottaessamme kännykkä soi. Vastatessani tiukkasanainen, kurkkukipuiselta pitbulllita kuulostava soittaja haukkuu minulle hyvät huomenensa.
”Vanhempi konstaapeli Tarmo Saario Kemijärven poliisista, aamupäivää. Oletko sinä Lievosen Pauli?”
”Jovain, mitäs sie?”
”Meille on tehty eilen rikosilmoitus sinusta. Ehtisitkö käydä tänään iltapäivällä täällä poliisiasemalla kuultavana?”
”Nyt mie en ymmärrä, mistä tässä oikhein on kysymys? Oleksie joku Esterin kaveri, vai?”
”Otit Vantaan Kaivokselan Avikselta Jaguarin vuokralle viime viikon maanantaina, eikä autoa löytynyt sovitusta palautuspaikasta perjantaina, joten kävivät tekemässä ilmoituksen viikonloppuna. Partio tavoitteli sinua aamusta, mutta et ollut kotona.”
”Ei piä paikhaansa, mie en ole ollu viime viikola Vanthaalla päinkhään.”
”Tulet nyt vaan käymään poliisilaitoksella, ettei tarvitse laittaa partiota perään. Selvitetään asiat. Jatkamme tästä iltapäivällä, tulet vaikka siinä kahden ja kolmen välillä, kuulemiin.” Klik.
Tiesin varmasti, että tuo autohuijari tai mikä hyvänsä en ollut minä, enkä ollut yrittänyt sumuttaa Esteriäkään…
Mitä helvettiä täällä tapahtuu?
IE
Kuva: StockSnap / Pixabay (muokattu)
About The Author
