Totuus numeroiden takana

Minulla on ajoittain tapana testailla blogissani ja some-ympyröissäni bloggaamiseeni liittyviä toimintatapojen muutoksia, esimerkiksi sitä, miten, millä frekvenssillä ja millaisiin teksteihini ihmiset reagoivat ja miten heitä ehkä kannattaisi yrittää lähestyä.

Joskus kirjoitan enemmän ja useammin niin kuin viimeisten parin kuukauden aikana (15 – 18 blogia kuukaudessa), joskus harvemmin, kuten esimerkiksi paria tekstiä kuukaudessa viime kesän lomakuukausien aikana.

Vaihtelen tekstieni aiheita ammentaen tekstejä ja tekstiaihioita historiastani, toisinaan keskityn kirjoittamaan enemmän elämästäni nyt (tai jostain aivan muusta). Suoraa lukumäärävertailukohtaa en noiden välille löydä, joten päätelmänä kaikista muutoskokeilustani voisi tehdä vaikka seuraavan:

”Damned if you do, damned if you don’t. Damned if you do both.”

Kun tekstien lukukertojen sen hetkinen kappalemäärä on nähtävissä Bloggerissa ja yksityiskohtaisempia tietoja esimerkiksi vierailijoiden taustoista löytyy Google Analyticsistä, voi tuolla perusteella tehdä suhteellisen pitävää analyysiä ja yhteenvetoa siitä, miten lukijat erilaiset tekstit vastaanottavat ja mistä päin blogissani vierailevat.

Niistä pystyy tekemään mielenkiintoisia päätelmiä siitä, mikä kuvainnollisesti sanottuna myy ja mikä ei, mistä kannattaa kirjoittaa ja mistä ehkä pitäisi ymmärtää pysyä vaiti tai ainakin mahdollisimman kaukana.

Lähtökohtaisesti jokainen bloggaaja teksteineen haluaa tulla nähdyksi, kuulluksi, huomioiduksi ja huomatuksi. Tuo on yksi bloggaamisen kivijaloista ja äärimmäisen tärkeää etenkin heille, jotka saavat taloudellista hyötyä kirjoittamisestaan. Itsehän en tiedä tuosta kokemuksen puolesta mitään, kun en ole kirjottamisellani sentin latia koskaan tehnyt – nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on aina ollut itselleni tärkeintä.

Bloggaamisen perusajatuksena on kertoa lukijoille kirjoittajaa itseään liki olevista tärkeistä asioista, tai tuoda esiin jotain kirjoittajasta itsestään, hänen taustastaan tai elämästään. He, joka haluavat ainoastaan taiteilla itsekseen itselleen tai käyttää kirjoittamistaan terapiamuotona, kirjottavat nykypäivän pöytälaatikkoon eli oman tietokoneensa kovalevylle. Heistä emme pääse lukemaan blogeista, vaikka tuo olisi varmaan monellekin heistä hyvä tapa avautua maailmalle ja vastaavasti maailmalle hyvä tapa päästä lähemmäs heitä ja heidän maailmaansa.

En tiedä onko kyse vain minusta, teksteistäni, piireistäni ja tuttavistani, mutta monista näyttää tulleen korona-ajan mukana monessa suhteessa aikaisempaa välinpitämättömämpiä, ehkä kovempiakin. Muutamia harvoja, kaikin puolin loistavia poikkeuksia heissä toki on. Tiedätte kyllä keitä olette, sydämellinen kiitos kaikille teille että olette! 💓

Toisaalta kyse voi olla myös siitä, että korona on paljastanut monen omasta elämästä enemmän setvittävää ja selviteltävää, sisäistä ja ulkoista, ja priorisoinnin tuloksena jotain tai joitakin on pudotettava pois seuraamisesta, olkoon vaikka sitten ”tämä-ja-tämä bloggaaja ja hänen tekstinsä.”

Triggerinsä jokaisella.

Numeroista päätellen tuota tapahtuu, syistä tuon taustalla voidaan varmaan olla montaa mieltä.

Just my 2 cents worth.

IE

Kuva: Arek Socha / Pixabay