Suomalaisen kirjallisuuden päivä

Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä 10. lokakuuta. Liputuspäivä vuodesta 1950 alkaen.

Yksi päivä, periaatteessa aivan samanlainen kuin mikä tahansa muukin pilvinen, sadetta ja syksyä iileilevä kolkko lauantai, mutta kuitenkin aika paljon muutakin.

Päivä, jonka tarkoituksena on osoittaa kunnioitusta suomalaiselle kirjallisuudelle ja maamme kirjailijoille ja samassa yhteydessä myös kielelle, jonka arvoa ja käyttöä kaunokirjallisuudessa kyseenalaistettiin ja painettiin alas pitkälle 1800-luvulle saakka.

Huolimatta siitä, että tällä Aleksis Kiven syntymäpäivän yhteyteen perustetulla juhlapäivällä halutaan nostaa ennen kaikkea esiin suomalaista kirjallisuutta, niin onhan tämä päivä eräällä tavalla juhlapäivä myös muillekin. Kaikille meille, jotka käyttelemme suomen kieltä harrastusmielessä joka päivä.

Saman instrumentin kanssa testaamme osaamistamme ja kykyjämme me, missä myös nuo kirjallisuutemme suurimmat. Oli kaunista kieltämme komentamassa ja taivuttelemassa Aleksis, Laila, Frans Emil, Sofi, Tommy tai miksei myös joku Rujo Raanakon kaltainen pahainen harrastelija, niin samasta asiasta siinä perustavilta osin on aina kysymys.

Tekstiin, sen sisältöön ja rakenteeseen ladataan energiaa, tunteita ja ajatuksia. Jokainen kirjoitettu sana on kuvaamassa, pohjustamassa ja kuljettamassa eteenpäin elämää, todistamassa menneestä, kertomassa tästä päivästä, aavistelemassa tulevaakin.

Jos teksti puhuttelee lukijaa, hän voi elää sen mukana hetkisen toisessa todellisuudessa. Ulottuvuudessa, jonka hän muodostaa itse syvällä sisimmässään kirjoittajan tekstiä fiilistellessään.

Eikä loppujen lopuksi ole kysymys edes siitä kuka tekstin on onnistunut muotoonsa kutomaan, vaan se tunne ja energia, rosoisuus ja kauneus jonka lukija onnistuu kirjoittajan tekstistä löytämään. Tekstistä ja sen kautta omasta sydämestään.

Tällä kauniilla kielellämme. Suomen kielellä.

IE

Kuva:  nile / Pixabay