Kiikunkaakkuillen

En sinänsä uskonut, että pohdintani blogini tulevaisuudesta saisi aivan tällaista sisäistä mittakaavaa. Tämänkin asian käsittelyssä minussa on ollut kaksi, toisistaan erillistä puolta, joihin palaan tarkemmin kirjoitukseni lopussa.

Osa minusta haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi, toisaalta toinen osa – se, jota ei nähdä, ei kuulla, eikä haluta – pettyy ja masentuu tasaisin väliajoin maailman hiljaisuuteen ja usein jopa tarkoitukselliseen vaikenemiseen, muutamaa äärimmäisen harvaa ihanuutta lukuun ottamatta.

Myöskään lähes kolme varttivuotta kestänyt korona-aika ihmisten välisen henkisen ja fyysisen välimatkan kasvattajana ei ole tehnyt tilannetta yhtään helpommaksi.

Tiedän, että päästäessäni irti ja erottautuessani joistakin elämässäni vuosikausia kipua ja tuskaa aiheuttaneista ihmisistä ja asioista, tarvitsen kantavan kanavan omien tunteitteni ulostuontiin. Siihen tarpeeseen blogini on vastannut syntymisestään lähtien.

Kuinka moni teistä lukijoista ymmärtää nyt paremmin sen, millaisen kysymyksen kanssa tässä kilvoittelen?

Ja Mars-Vaaka, tuo monesti manailemani Mars-Vaaka syntymäkartallani pyrkii kaikin mahdollisin tavoin välttelemään yhteenottoja ja kaikenlaista skismaa. Silloinkin, kun käsi pitäisi puristaa nyrkkiin ja antaa kaikkien trumpinkuvatusten elämässäni tietää huutia kovimman kautta, malliin ”päivää niin että pää tärisee”.

Tämä tietysti vain kuvainnollisesti.

Teille astrologiaa vähemmän tunteville, Mars on astrologiassa muun muassa maskuliinisuuden, miehen oman kuvan, haasteisiin ja aggressioon reagoimisen ja vastaamisen planetta ja Vaakaan merkkinä liitetään tasapainon etsiminen, joskus hyvinkin kaukaa ääripäistä, itse olen kuvannut tuota usein kiikunkaakkuilemiseksi.

Sillä yritän kuvata joissakin asioissa ja tietyissä tilanteissa pintautuvaa päättämättömyyttäni, jolla yritän välttää suurten ratkaisujen tekemistä tai ”pöyräälle hyppäämistä”, toisaalta joskus se on olemassa kaikkien mahdollisuuksien ja vaihtoehtojen läpikäyntiin ja kartoittamiseen ennen suurten päätösten tekemistä.

Se on ja tulee kaikesta päättäen olemaan vastakin osa minua, sitä mitä olen ihmisenä.

Jatkan siis tästäkin eteenpäin sillä ainoalla – ainakin tällä hetkellä ja tässä tilanteessa – osaamallani tiellä:

Kiikunkaakkuillen.

IE

Kuva: John Hain / Pixabay