Yhdelle vähimmistä

Hyvä ystäväni Laura Juusela kirjoitti eilen aamulla IloistaVirtaa Facebook-sivullaan lähimmäisenrakkaudesta ja siitä, miten sitä tuntuu olevan koko ajan maailmassa vähemmän.

Niin totta.

Hän kertoi siitä, miten oli kaupungilla liikkuessaan törmännyt epilepsiakohtauksen saaneeseen mieheen, jota kukaan muu ei ollut vaivautunut auttamaan. Mies oli ollut huonossa kunnossa, mutta ei halunnut itselleen tilattavan ambulanssia. Ystäväni oli auttanut hänet läheiseen Kampin kauppakeskukseen tiedusteltuaan useamman kerran, olisiko virallinen apu ollut sittenkin parempi vaihtoehto. Mies kieltäytyi kategorisesti.

Siitä miksi hän ei halunnut itselleen soitettavan ambulanssia, voidaan olla montaa mieltä. Ehkä hän oli joskus aiemmin virallista apua hakiessan ja saadessaan tullut kohdelluksi huonosti, ehkä hän koki sydämessään olevansa arvoton ja kaiken avun ulkopuolella. Kuitenkin ainoastaan hän itse tietää miksi, ei ole meidän asiamme arvostella tai arvottaa kanssaihmistemme hätää tai päätöksiä.

Pienillä teoilla, ymmärryksellä ja kanssaihmisten hyväksynnällä saataisiin niin paljon enemmän aikaan.

Henkisyydessä puhutaan paljon niiden asioiden tekemisestä ja kokemisesta, jotka tuntuvat itselle oikeilta ja hyviltä. Tuota suuntaviittaa seuratessaan päätyy kuitenkin usein välttelemään kaikkea sitä, joka nostaa sisältä sydämestä pinnalle käsiteltäväksi kipuja, tuskaa, hyväksytyksi tulemattomuuden ja hylätyksi tulemisen tunteita.

Todellisuudessa tuollainen välttely ei kuulu henkisyyteen.

Jos ajattelemme asioita aina pelkän kylmän logiikan tai musta tuntuu-ajattelun pohjalta tai toisaalta ”karma kuittaa elämän pelivelat”-filosofian kautta, maailmasta tulee nopeammin kuin huomaammekaan kylmä ja paha paikka meille kaikille.

Monille vähimmistä on jo tullutkin.

Ja kuinka moni meistä joutuu myös itse kohdallaan joskus törmäämään vastaavaan?

Kuinka monen kohdalla pyytämisenkin jälkeen auttava käsi on liian kaukana silloin kun sitä todella tarvitaan? Kuinka moni päättää tarpeeksi kauas auttajista ja avusta ajauduttuaan pärjätä yksin eteenpäin, joko pärjätä omillaan ja nousta, tai kaatua omien voimien pettäessä viimeistä kertaa.

”Mitä tapahtui yksilön vastuulle omasta itsestään?”
”Viranomaiset ja maksetut auttajat hoitavat kyllä.”
”Minun ei tarvitse, kunhan nuo muut.”

Sen, minkä teette yhdelle vähimmistä…

IE

Kuva: Ryan McGuire / Pixabay

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *