Myrtsimytty

Hieman reilu vuosi sitten kirjoitin blogissani Pitkäkyntinen tuntemuksistani joulua kohtaan.

Kirjoitin siitä, miten lapsuudesta saakka mukanani kulkenut, vielä muutama vuosi sitten vahvasti sydämessä soinut joulun ajatus kauniine yhteisyyden ja rakkauden tunteineen, valoineen ja tuoksuineen on kadonnut. Corona pun not intended.

On ollut hätkähdyttävää huomata, että myös tämän joulun lähestyessä tunteet ovat olleet samansuuntaisia. En todellakaan aavistanut silloin, että samat tunteet olisivat pinnassa myös vuotta myöhemmin, vahvemmin kuin ehkä koskaan. Näin on kuitenkin käynyt, monestakin eri syystä.

Myönnettäköön, vaikutuksensa tuohon on ehdottomasti silläkin pääseekö tai joutuuko (mielipidekysymys, tiedän) valmistelemaan joulua jälkikasvulleen (tai jälkikasvunsa jälkikasvulle), koska pienten lasten kautta joulun odotus ja ilo tarttuu paljon helpommin myös aikuisiin.

Viime viikolla eräässä työkavereideni kanssa käymässämme keskustelussa huomasimme, että meitä myrtsimyttyjä on paljon muitakin, eli joulun tunne, ilo ja odotus ovat hukassa monilta.

Myöskään maaliskuun puolivälistä alkanut korona-aika etätyökausineen ei ole ollut paikallaan muuttamaan tilannetta, paitsi että maa ja mieli ovat ehkä vieläkin mustempia kuin viime joulun lähestyessä.

Asia, johon ainakin täällä Etelä-Suomessa on luonnollisesti myös valon- ja lumenpuutteella oma vahva vaikutuksensa.

IE

Kuva: Klaus Hausmann / Pixabay