10 vuotta, päivälleen

Tänään torstaina, helmikuun 11. päivänä 2021 tulee kohdallani täyteen tasan 10 vuotta matkaa sosiaalisen median, tarkemmin sanottuna Facebookin maailmassa. Juhlan aihetta? Noup.

Eihän kyse ole ollut muusta, kuin siitä että satuin rekisteröitymään FB-butiikkiin, niitä harvoja sieltä löytämiäni kauniita sieluja juhlin kyllä sydämestäni, halusta.

Toisaalta täytyy kyllä tunnustaa, että etenkin viimeisen vuoden, koronavuoden, aikana Facebookin henki ja ihmiskontaktit kommunikaatioineen ovat muuttuneet kylmemmiksi ja köyhemmiksi, muutamia harvoja, ihania poikkeuksia lukuun ottamatta.

Osaltaan siihen on varmasti vaikuttanut myös se, että olen tehnyt niin omassa reaalielämässäni kuin virtuaalimaailmassakin pesäeroa ihmisiin, joiden kyky ja halu vastaanottaa toinen ihminen on perustunut ainoastaan siihen, että toinen osapuoli kirjoittaa ja lukee, puhuu ja kuuntelee ja toinen ei tee mitään näistä. Valitettavasti.

Itse olen kokenut, että alkuvuosina Facebook toi positiivista oloa, lämpimiä palautteita, yhteenkuuluvuuden tunteita ja samanhenkisten, omien ja omanheimolaisten kannustusta, olkoonkin että se tapahtui virtuaalitasolla.

Nyt palaute on ollut jo pitkään pakastekaappimaisen viileää, kutsuisin sitä ajoittain jopa kliiniseksi ja pönöttävän virkamiesmäiseksi.

Tai ehkä kyse on ollut vain minusta.

Jos metsä väitetysti vastaa niin kuin sinne huudetaan, voidaan aivan asiallisesti kysyä, mitä olen näiden 10 vuoden aikana omaan metsääni huudellut.

Toisaalta voidaan aivan yhtä hyvästä syystä kysyä, mitä minulle itselleni on metsästäni huudeltu, että olen itse päätynyt huutelemaan sinne mitä olen huudellut (tai päättänyt vaieta).

Lähtökohta on aina se, että kommunikaatio – tasolla kuin tasolla, välineessä kuin välineessä – joko toimii molempiin suuntiin tai sitten ei toimi. ”Hei, mitä kuuluu” liikkuu bittimaailmassa siinä missä elävänäkin aivan samaan tapaan kumpaankin suuntaan. Tämä on iankaikkinen totuus, jonka kaikki tietävät todeksi, mutta joka –  tiedän, minun esiin tuomanani – ei kiinnosta ketään.

But it is what it is, sama miten tuo yritetään vaieta hengiltä.

Mielenkiintoista tässä vuosipäivässä on myös se, että vaikka nyt katson sujuvasti vuosien taakse historiaan ja sen tapahtumiin, en jostain syystä näe vastaavaa aikaa eteenpäin. Jos esimerkiksi Facebook on olemassa 10 vuoden kuluttua, millainen ja kenen käytössä se enää silloin on?

Aika näyttää ja koska toisaalta emme ole tulevan tietäjiä on turha edes miettiä asiaa. Kaikki arvaukset ovat yhtä oikein, yhtä väärin.

Oma suhteeni omaan maailmaani ja sen ihmisiin, siinä missä sosiaaliseen mediaankin muodostuu joka päivä uudelleen.

Pönottäen tai ei.

IE

Kuva: Gerd Altmann / Pixabay

Add a Comment