Naamatauko, what?

Olen kirjoittanut blogeissani joskus aiemminkin sometauoistani, joiden aikana olen halunnut ottaa etäisyyttä sosiaaliseen mediaan yhdellä tai useammalla alustalla.

Päätin toissa päivänä, torstaina – kulunutta hokemaa käyttäen – nostaa väliaikaisesti telakalle omanimisen Facebook-tilini, niin kuin olen tehnyt Face-urani aikana joitakin kertoja aikaisemminkin.

Tämä siis pelkästään itseäni ja omia energioitani freesatakseni, useimmiten tauko mistä hyvänsä pitkään mukana kulkeneesta antaa mahdollisuuksia uudistumiseen ja palautumiseen.

Laitoin eilen perjantaina aamulla henkilökohtaiselle Naamakirja-sivulleni julkaisun, jossa ilmoitin oman profiilini väliaikaisesta poistamisesta myöhemmin samana iltana. Julkaisin sen pelkästään omille FB-kavereilleni, yleensä asia ei kiinnosta ketään muita, joten ajattelin asian olevan sillä klaari.

Paria tuntia myöhemmin sain WhatsAppin kautta eräältä näissäkin blogeissani ajoittain esiintyneeltä, mutta ei enää vuosiin ystäväpiireihini kuuluneelta ihmiseltä hämmästyttävän kyselyn siitä, olenko tehnyt itselleni omalla nimelläni uuden FB-tilin ja laittanut hänelle kaverikutsun.

Olin tuosta yhteydenotosta äimän käkenä, etenkin kun kyseessä oli ihminen, joka oli viimeisen hieman yli kahden vuoden aikana ollut minun suuntaani aivan hiljaa, päätettyään silloin kaikki yhteytemme käsittämättömällä ilkeydellä, kylmyydellä, ylimielisyydellä ja välinpitämättömyydellä, kun kaikki oli välillämme viimeistä kertaa vaa’assa.

Olihan tuo siis toki pitkän radiohiljaisuuden jälkeen ensimmäisenä probena ”asiallinen”, mutta toisaalta niin turha.

Hänen, jos kenen, pitäisi yhteisen historiamme perusteella tietää, että en alennu avaamaan uutta Facebook-tiliä omalla nimelläni luimuillakseni tavalla tai toisella tietäni takaisin hänen luokseen, saati että yrittäisin samaa kenenkään muunkaan nimellä. Yleensäkään edellä kertomani loppuratkaisu huomioiden, minulla ei ole ollut tuohon minkäänlaista halua, tarvetta saati velvoitetta.

JOS olisin halunnut takaisin hänen piireihinsä tai kutsua hänet omiini, niin olisin kontaktoinut häntä suoraan. En sitten kuitenkaan, se kertokoon riittävän paljon.

Toistettakoon ja tehtäköön vielä kerran selväksi kaikelle kansalle:

En ole tehnyt enkä tule koskaan tekemään FB-feikkiprofiilia – omanimistä tai kenenkään muunkaan nimistä – tunkeakseni itseäni kenenkään piireihin nenänpääni tai mikään muukaan inha ulokkeeni edellä. Jos kontaktoin, niin kontaktoin aina suoraan omana itsenäni.

Henkilökohtainen Face-taukoni jatkukoon ennalta määrittelemättömän ajan.

Oman itseni äänenkannattaja,

IE

Kuva: Gerd Altmann  / Pixabay

Add a Comment